18. huhtikuuta 2012

Takatalvea ja joogaa

Niin se vaan aina tulee, tuo h*mmetin takatalvi. Tänäänkin satanut vuoroin räntää, vettä ja lunta. Tosin välillä aurinkokin pilkistää hetkeksi. Eilen ilon aihetta löytyi jo siitäkin, että kadut on putsattu talvisten hiekotusten jäljiltä. Pyöräkin kulkee taas nopeammin, kun ei sora rahise renkaissa.

Ollut hieman hiljaiseloa kirjoittamisen suhteen viime aikoina. Kevätväsymystä ja kiireitä, perussettiä :)

Piirustus- ja maalausintoa ei ole oikein ollut viime aikoina. Pitänee hommata joku muusa inspiroimaan :D  Viime viikonloppuna piirtelin hetken samalla kun katsoin jenkkien idolssia. Alla vähän osviittaa siitä, mitä on tulossa seuraavaksi vesivärien eteen:


Itseään halki repivä mies...juu-u..sellaista tällä erää.. ;)


Meidän työpaikalla aloitettiin pienellä porukalla astangajoogan peruskurssi vuoden alusta. Meillä käy toimistolla joka keskiviikko Jyväskylän Astangakerholta ohjaaja pitämässä tunnin joogaharjoituksen heti aamutuimaan. Keskiviikot alkavat siis oikein mukavasti rentouttavalla mutta voimaa antavalla treenillä :)  Meillä on kiva työnantaja!

Jonkun verran olen käynyt myös hotjoogailemassa tuolla keskustan Pranassa. Siellä joogasali on lämmitetty harjoituksen ajaksi n. 38 asteiseksi ja hiki virtaa!! :)  Lihakset rentoutuvat ja joustavat paremmin ja ennen kaikkea mieli rentoutuu ja kaiken maailman jännitykset ja kiristykset katoavat. Tykkään! :)  Hotjooga tunnit on aika arvokkaita, joten en ole raaskinut vielä sarjakorttia ostaa. Mutta edullisemmaksihan se toki tulee, jos tässä innostuu enemmänkin siellä käymään.

Kaupungilta tuli kirje jossa kyseltiin kiinnostusta vuokrata viimekesäinen kasvimaapalsta tänäkin vuonna. Ja juu, tottakai! Tuskin maltamme kaverin kanssa odottaa, että päästään taas pellolle multaa kuokkimaan. Aika kultaa muistot tässäkin asiassa (ne tsiljoona rikkaruohot, loputon veden kantaminen ja itämättömät porkkanat!! Murrrr...). Tänä vuonna olisi tarkoitus käyttää hieman järkeäkin tuohon touhuun. Eli kasvattaa jotain sellaista, joista olisi iloa vähän pidemmäksikin aikaa. Viime vuonna tuli mm. niin tulisia chilejä, ettei niitä voinut kunnolla edes maistaa :D  Ja kirsikkatomaatit pilaantuivat ja "poksahtelivat", ennen kuin ne ehtivät edes kypsyä kunnolla. Tänä vuonna ajattelin laittaa enemmän juureksia ja yrttejä. Näen jo silmieni edessä höyryävät uudet perunat voisilmän kera! Nam! :P

Suosittelen lämpimästi kaikille tuota kasvimaatouhua :)  Jos asut kaupungissa kerrostalossa, niin otahan selvää, tarjoaako kaupunkinne tällaista mahdollisuutta. Tuosta onkin sitten seuraava vaihe siirtyä siirtolapuutarhamökin omistajaksi :D Sitä odotellessa!