Tunnelmia laturetkeltä

Naistenpäivänä osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni laturetkelle. Kyseessä siis se aiemmin mainitsemani Paulintaipaleen laturetki Lapinlahdelta Tahkolle. Järjestämien mukaan matkan pituus on 54 kilometriä, mutta oman GPS-mittarin lukemiin tuli pikkasen rapiat 55 kilometriä.

Kokemus kaikkinensa oli ihan huikea! En voi muuta kuin suositella vastaavia kaikille, joita yhtään kiinnostaa tämmöset yhteisölliset liikuntahommat :)  Tuollainen reilu viiskyt kilsaakin menee yllättävän helposti, kun on se muiden hiihtäjien tsemppaus ja tuki sekä tietysti huoltopisteet tasaisin väliajoin matkan varrella. Eli ultramatkoja ei suotta kannata pelätä, vaan rohkeasti vain yrittämään.

Minulla oli mukana repussa omiakin eväitä, mutta juurikaan en joutunut niihin turvautumaan, kun puolenvälin kohdalla Varpaisjärvellä oli tarjolla ihan ruokaakin laturetkeilijöille. Ja kun kyseessä ei ole mikään hiihtokilpailu, niin kaikki taistelevat lähinnä vain itseään vastaan ja aikaakin voi halutessaan käyttää tähän ihan ruhtinaallisesti. Itselläni meni tähän itse matkan tekoon trackerin mukaan 5 tuntia ja 40 minuuttia. Tästä on siis tauot otettu pois. Koko hommassa taisi mennä taukoineen noin 6 tuntia ja 30 minuuttia.

Keli oli jokseenkin haasteellinen. Jo aamulla mittari oli reilusti plussan puolella ja iltapäivällä meidät kohtasi vielä tihkusade. Se pehmensi ladut ja luistelubaanat todella raskaaksi hiihtää. Lunta oli silti vielä yllättävän paljon näillä laduilla. Yhdessä kohdassa meinasi vähän hirvittää, kun ensin tuli kyltti että "jyrkkä lasku" ja heti seuraava kyltti parin metrin päässä että "ladulla hiekkaa"  :D   Koittaa siinä sitten jarrutella ja saada sukset jotenkin kääntyilemään hiekkaisten kohtien ohitse...

Matkan varrelle osui joitakin todella pelottavia ja jyrkkiä alamäkiä. Voin rehellisesti myöntää, että muutamassa alamäessä oli pakko mennä sivuttain "portaittain", kun ei uskaltanut edes auraamalla mennä niitä. Nimittäin siitä auraamisesta ei ollut niissä mitään hyötyä. Niin jyrkkiä ja liukkaita oli ne mäet. Tämmöstä "pohojanmaan tyttöä" ainakin pelotti ihan vietävästi, kun ei ole kotikonnuilla totuttu tällaisiin laskuihin. Yhden jyrkän mäen päällä kaaduin jo pelkästä hämmennyksestä, että pitääkö mun ihan tosissaan tästä alas laskea? Siinä kun yritin itseeni keräillä ja könysin ylös, niin joku mies huikkasi että "kyykkyyn vain ja alas" ja sen saman tien se jo paineli muna-asennossa mun ohitse mäkeen. Suhahdus vain kävi, kun se viiletti kauas alarinteille.... ei naurattanut siinä kohtaa yhtään :D

kyllä ne kilometrit väheni, vaikka välillä meinasi epätoivokin iskeä...

Yhden kerran kaaduin melkoisella rytinällä hankeen, kun vastaan tuli alamäki joka kaarsi jyrkästi oikealle. Mutkaan oli kertynyt kauhea määrä sohjoa eikä ollut mitään mahdollisuuksia saada enää siinä vauhdissa pidettyä suksia raitella. Lensin kaaressa sinne hankeen, niin että lunta lensi suuhun ja silmille ja pipokin valahti naamalle. Hetken aikaa piti siinä haukkoa henkeä ja miettiä, että onko kaikki paikat vielä ehjänä. Sääriluiden kohdalle sain kipeät ruhjeet, mutta mitään sen pysyvämpää ei onneksi muistoksi jäänyt :)   En tiedä kuinka luotettava nuo Sports Trackerin mittarit on, mutta sen mukaan mun maksiminopeus on käväissyt jossain kohtaa yli 63 km/h:ssa!! :D   Että ei ihme, jos välillä vähän alamäessä pelotti.

Karhut sai kyytiä

Jaksamisesta sen verran, että ensimmäinen puolikas Varpaisjärvelle saakka meni oikein mukavasti ja hyvillä voimilla. Silloin vielä kelikin oli ihan siedettävä ja ladut paremmassa kunnossa. Mutta ruokatauon jälkeen kun jatkoin matkaa, niin alkoi vaikeampi pätkä. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vettä oli alkanut tauon aikana satamaan ja lämpötila oli noussut asteen tai pari. Muutaman kerran piti tsempata ihan ääneen itseäni, kun puskin jyrkkää ylämäkeä syke pilvissä ja verenmaku suussa. Välillä lauleskelin ääneen mm. "on tänään onnen päivä" ja muita yhtä repäiseviä lastenlauluja :D  

Kun lopulta pääsin Tahkolle ja ylitin maaliviivan niin taisin sanoa järjestäjille vain, että  "luojan kiitos" :)   Siitä köpöttelin sitten autolle viemään kamat ja sitten Tahko Spa:han mehulle sekä saunomaan ja kylpemään (tämä kaikki kuului siihen osallistumismaksuun). Mies jäi vielä tekemään omaa "pientä" ekstralenkkiä Tahkon laduille. Hiihdettiin tuo laturetki kumpikin omia aikojaan, kun olen sen verran hitaampi, ettei mun luonto kestäis sitä että mies joutuu jokaisen mäen päällä mua odottelemaan. Ja varmasti tämä pätee toisinkin päin ;)

Laturetken ja kylpemisen jälkeen palkitsin itseni pizzalla, munkkipossulla, suolapähkinöillä ja kingsize Snickersillä. Kerrankin tuntui, että olen todella ansainnut ne.

Kiitos laturetken järjestäjille! Huikea tapahtuma ja hyvin järjestetty kaikkinensa. Mielestäni se on aika luxus-palvelua, että kun tulet tienylitykseen, niin kaksi heijastinliiviin pukeutunutta miestä lapioi autotielle lunta raiteeksi jotta pääset hiihtämään asfaltin yli suksia jalasta ottamatta ja yksi mies stoppaa tiellä menevät autoilijat kyltillä siksi aikaa. Aika upeeta! :)

Ladulla

Ajettiin eilen töiden jälkeen Siilinjärvelle hiihtämään. Patakukkulan ja Tarinagolfin ladut olivat erittäin hyvässä kunnossa keliolosuhteisiin nähden. Automatkalla naureskeltiin, ettei uskoisi että on hiihtämään menossa. Vettä satoi ja loskarapa vaan roiskui pitkin auton kylkiä.

Yritin hiihtää maltillisesti ja hengästymättä, koska flunssa on vielä päällä. Oli niin kiva päästä ulkoilemaan, että välillä ihan hymyilytti siellä illan pimeydessä. Pienestä sitä ihminen joskus ilahtuu. Kyllä tuo kuntoilu on parasta lääkettä stressiin ja muuhunkin ahdistukseen.



Tarinagolfin alueelle oli ajettu kokonaan uusi latureittikin, joten oli kiva hiihdellä vähän muuallakin kuin niitä alkukaudesta tutuksi tulleita lenkkejä. Otsalamppukin oli välillä tarpeen pätkillä, jossa ei ollut valaistusta. Varsinkin kun ladussa oli välillä kelirikkoja....ei olisi kiva vetäistä alamäessä hietikolle ;)

~ taivas tulessa ~

Kevät!

Vesi tippuu räystäistä. Linnut visertää. Sukat kastuu. Tuoksuu sulava lumi. Taivaalta sataa vuoroin vettä ja vuoroin märkiä tiskirättejä. Sulat pyörätiet. Kiviä kengänpohjissa.

Kevät.

 

Ei mulla muuta.

*****

Lentsu, lenssu, lunssa...

Viime aikoina ei ole ihan hirveästi mitään uutta ihmeellistä tapahtunut,  kun on mennyt jo viikko flunssaa potiessa. Muutama päivä meni ihan virallisella sairaslomalla ja enimmäkseen vain peiton alla maaten.

Alla oleva kuva kuvailee kyllä ehkä parhaiten viimeisen viikon tapahtumia ja kuulumisia ;)

Sunnuntaina kävin kävelylenkillä ja eilen ratsastamassa. Muuta liikuntaa en ole viikkoon sitten harrastanutkaan. Hiihtomittarin lukemat tyssäsivät paikalleen jo pari viikkoa sitten. Ensin meni kelit ihan plussalle ja vetiseksi ja heti perään tulin sitten kipeäksi...  nyt alkaa näyttämään pahasti siltä, että ainakin se haavetavoitteeni jää tosiaan pelkäksi haaveeksi. Onneksi nyt on vielä ainakin se Lapin hiihtoreissu edessä. Lisäksi harkitsen, että jos osallistuisin tulevana viikonloppuna Paulintaipaleen laturetkelle. Perinteinen Paulintaival laturetki hiihdetään vuosittain, aina maaliskuun toisena sunnuntaina reitillä Lapinlahti - Kuopion Tahkovuori. Jos jaksaisi hiihtää koko 54 kilometrin matkan, niin olisin kyllä todella iloinen. Mutta voipi olla, ettei tässä lenssussa pysty koko lenkkiä tekemään. Mutta katsotaan sitten lähempänä sunnuntaita, mikä on sen hetken kunto ja vointi.

Ai niin joo. Sellainen tapahtumahan tässä oli reilu viikko sitten, että kävin viimeistä kertaa ratsastamassa vuokrahevosellani. Poika muutti takaisin kotitallilleen noin 60 kilometrin päähän. Vaikka toi välimatka ei nyt mikään kovin kummoinen olekaan, niin minulla ei ole enää mahdollisuutta käydä heppaa siellä ratsastamaan, ainakaan tällä tavalla vuokrausmielessä, tai näin usein. Sovittiin kyllä, että voin toki käydä heppaa siellä moikkaamassa, jos ikävä yllättää. Eli mitään lopullisia hyvästejä tässä ei sentään tarvinnut vielä heittää. Pakko silti myöntää, että pillahdin kaksi kertaa kyyneliin, kun viimeisen kerran köpöteltiin pojan kanssa metsäpoluilla...

viimeinen yhteinen kuva :)

Reilun viikon ehdin olla ilman vuokra- / hoitoheppaa. Nimittäin eilen kävin sitten jo testaamassa tuolla samaisella tallilla yhtä toista suomenhevosruunaa. Kyseessä hieman nuorempi tapaus, mutta lähestulkoon täysin saman kokoinen eli pieni lähes poni-kokoinen hevonen. Eli periaatteessa kaikki pysyy aikalailla ennallaan harrastuksen osalta, mutta hevonen vain vaihtui. Jatkan näillä näkymin noin 1-2 kertaa viikossa tätä hommaa.

Eilinen koeratsastus osoitti ainakin sen, että olen tosiaan ratsastanut lähes pelkästään samaa hevosta viimeisen 1,5 vuoden ajan. Sen verran tuntui oudolle ja vaikealle hallita uuden hevosen tapoja :)   Varmaan taas hetki menee, kun oppii käyttämään apuja sillä tavalla kuin juuri tämä hevonen niitä vaatii. Hieman haasteita kehiin siis.

hitokseen, huono kuvanlaatu. Ääh.

Tämä uusi hurmuri-liinakko on muuten ihan äärimmäisen kiltti hoidettaessa. Se seisoa nötkötti karsinassa puoliunessa koko sen ajan kun sitä harjasin ja varustin. Se ei kuitenkaan ole tätä samaa kentällä. Eli ratsastaessa saattaa ottaa "pikku sätkyjä" ja "pieru-pukki-laukkoja" jos niikseen tulee :D   ja ihan osaavakin kouluratsu on tämä, kunhan ratsastaja vain osaa pyytää ja vaatia siltä.

Mutta nähtäväksi jää, kuinka minä tämän kanssa pärjään... Näissä tunnelmissa tällä kertaa.