27. toukokuuta 2016

Kesän pieniä suuria iloja

Viime viikonloppuna teimme pienen Suomi-turneen, joka kulki Kuopiosta Tampereelle, sieltä Poriin melontakisoihin, josta lopulta Vesilahden ihanien maalaismaisemien saattelemana Tampereen kautta takaisin kotiin. Viikonlopun reissu oli niin kiva, että se sai ajan pysähtymään hyvällä tavalla. Reissu tuntui ihan kuin viikon lomareissulta. Tähän varmasti vaikutti aurinkoinen ja lämmin keli, joka helli pitkien lahkeiden alta kuorittuja talven kalpeita jalkoja.

Kuopion torilla riitti perjantaina väkeä työpäivän päätteeksi

Pääsimme nauttimaan Porin Melamajavien järjestämästä melontakisahulinasta. Jännittävä kisa oli. Ja olihan myös hyvät järjestelyt. Kaikki paikalla olleet saivat muun muassa nauttia hernerokasta sekä herkkuja pullollaan olevasta kahvipöydästä.



Kisa sisälsi myös kanto-osuuksia maata pitkin. Tässä nopeus on valttia! Nopeesti kajakista pois, juoksu ja takaisin vesille.


Melontakisan jälkeen pääsimme vierailulle Suomen Ilmailuopistolle, jossa tuttava opiskelee parhaillaan. Kävimme hieman tutustumassa paikkoihin ja lopuksi pääsin kokeilemaan myös miltä lentosimulaattori tuntuu. Voin kyllä sanoa, että tuntuu!! Nimittäin lähes ihan aidolta lentokokemukselta :D   Kaarteissa tuli ihan paha olo, kun se visuaalinen "harha" taikka kokemus on niin aidon oloista. Tosi jännää. Kävimme "lentämässä" Porin ja Yyterin yllä. Ja siinä valkokankaalla tosiaan näkyi kaikki maisemat ja mittakaavat juuri niin, kuin Porissa oikeastikin on.






taitolentokone

Lentohommien jälkeen ajoimme Yyteriin. Itse Kalajoen Hiekkasärkkien kasvattina oli kiva vihdoinkin päästä näkemään Suomen yksi suurimmista hiekkarannoista. Ja pakko myöntää, että kyllähän tuo Yyterin ranta on ehkä kuitenkin vähän kivempi kuin särkät....pitkin hampain..myönnetään, myönnetään :)




Porista ajelimme illan päätteeksi vielä kaverimme mökille Pirkanmaalle Vesilahteen. Pitkän ajon päätteeksi oli ihana rauhoittua puusaunan lämpöön ja pulahtaa järveen karistamaan viimeisetkin talviturkin rippeet. Yötä vasten vielä grillasimme pihan avogrillissä mainiot mätöt. Kesäillassa oli taikaa juuri sinä hetkenä kun istuin saunanraikkaana mökin portailla vatsa täynnä ja kuuntelin lintujen öistä konserttia. Peilityyni järvi, täysikuu killottamassa metsän yllä. Elämä on.






Mukavan viikonlopun kruunasi vielä sunnuntai-illan maastoretki vuokrahevosen kanssa. Savossa oli satanut viikonloppuna ja sateen jälkeinen tuoksu metsässä ja pelloilla oli ihan huumaava. Sekoitus kesäyötä, usvaa, sadetta, tuomenkukkaa ja syreeniä. Voiko tämän purkittaa?

Rakas heppa-ystäväni.




13. toukokuuta 2016

Ajatuksia herkkyydestä

"Minähän olen tässä!". Sydämeni jätti lyönnin välistä, pala tuntui nousevan kurkkuun. Tämähän on kuin suoraan omasta elämästäni kirjoitettua asiaa. Minkä valaistuksen koinkaan eräänä päivänä jokunen vuosi taaksepäin, kun törmäsin netissä Elaine Aronin tutkimuksiin sekä Heli Heiskasen kirjoituksiin erityisherkkyydestä. Olen toki lapsesta saakka tiedostanut, että olen erityisen herkkä persoona, mutta silti nämä kirjoitukset koskettivat minua syvästi. 

Tunnen, koen ja aistin voimakkaasti, ajattelen ennen kuin toimin. Punnitsen vaihtoehtoja välillä turhaksikin asti. Olen tunnollinen, empaattinen, avulias ja luova. En tykkää mielistellä, mutta haluan välttää konflikteja. Ahdistun riitelystä ja itku on monesti herkässä. Uutinen esimerkiksi kaltoin kohdellusta eläimestä saa minut voimaan fyysisesti pahoin ja kyyneleet silmiin. Kiireinen päivä ihmisten ja hälyn ympärillä väsyttää minua erityisen paljon. Kotiin tullessa koen olevani ylivirittyneessä tilassa, josta palautuminen ottaa aikansa.


Herkkyydestä on paljon iloa ja hyötyä elämässä. Luonnossa kävelykin on aisteille monesti yhtä elämysten ilotulitusta. Täyskuu usvaisen niityn päällä saa minut kirjaimelliseti haukkomaan henkeä ihastuksesta ja välillä iltalenkki venähtää pitkäksi, kun yritän saada tallennettua kokemani voimakkaat tuntemukset luonnon kauneudesta kuvien kautta kännykkäkameran kuvavirtaan. Erityisherkkyys on antanut minulle luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä sekä opettanut minulle kärsivällisyyttä ja empatiaa. Se tekee elämästä monisäikeistä, kun kykenee havannoimaan kaikkea ympärillään olevaa syvällisesti. Mutta välillä koen sen myös suureksi taakaksi harteillani...

Töissä on meneillään suunnittelupalaveri. Paljon puheensorinaa, naurua, hälyä, ideoita! Istun osallisena, mutta välillä tuntuu kuin olisin omassa erillisessä kuplassani. Kuin katsoisin itseäni jostain kauempaa. Ihailen heitä, jotka pystyvät spontaanisti heittämään ilmoille ideoita ja ajatuksiaan. Heitä, jotka ovat lähes koko ajan äänessä. Minullakin olisi monta hyvää ideaa, mutta tarvitsen hetken aikaa pureskella niitä päässäni, ennen kuin avaan suuni. Tuntuu usein, että ennen kuin saan ajatukseni sanottua, muut ovat siirtyneet jo asiassa seuraavaan.




Erityisherkkyys on ominaisuus, jota esiintyy jopa noin viidenneksellä väestöstä, joten kovin harvinaista se ei ole. Aihe on tullut vasta viime vuosina paremmin ihmisten tietoisuuteen ja siitä puhutaan nykyään enemmän myös mediassa. Erityisherkkyydessä on kysymys synnynnäisestä taipumuksesta reagoida voimakkaasti esimerkiksi uutisiin, riitatilanteisiin, valoihin, meluun, tunteisiin tai vaikkapa musiikkiin. Erityisherkkä eläytyy voimakkaasti toisten asemaan ja havainnoi ympäristöstään jatkuvasti erilaisia vivahteita ja yksityiskohtia. Vaikka heidät voidaankin luokitella yhtenäiseksi ryhmäksi, kaikki erityisherkät ovat kuitenkin erilaisia sekä aistiherkkyydeltään, tunnetasoltaan että luonteenpiirteiltään. Erityisherkät eivät ole myöskään aisteiltaan mitenkään parempia, vaan heidän hermojärjestelmältä on tavanomaista herkempi. Tämän vuoksi he usein myös väsyvät herkemmin.

Olen harvoin palaverin tai kaveriporukan illanvieton keskustelujen keskipiste. Yleensä keskityn kuuntelemaan taustalla muiden juttuja ja puhuin vain silloin kun minulla on harkittua asiaa. Aika usein lähden lounaallekin ihan vain yksin. En siksi, että olen erakko, epäkohtelias tai introvertti. Vaan siksi, että hektisen työpäivän keskellä se saattaa olla ainoa hetki, jolloin saan olla rauhassa ja tasoitella hieman ajatuksiani hiljaisuuden keskellä.

Erään entisen työpaikkani toimitusjohtaja sanoi joskus henkilöstöpalaverin puheenvuorossaan jotain, joka on jäänyt varmasti iäksi mieleeni. Hän otti esille sen kuinka työyhteisö tarvitsee kaikenlaisia persoonia. Työyhteisössä on paikkansa niin niille hiljaisille ja harkitseville tietokoneruudun takana häärääville koodareille, kuin myös niille myynti- ja kilpailuhenkisille tyypeille, jotka pitävät itsestään enemmän meteliä. Kaikkia meitä tarvitaan, jotta saadaan rikas ja elävä työyhteisö. Sama pätee toki myös työelämän ulkopuoliseen elämäämme.

Minulla meni vuosia siihen, että pystyin hyväksymään herkkyyteni ja sen, että olen tällainen kuin olen. Ettei minusta koskaan tule sitä rohkeaa ja sanavalmista tyyppiä, joka pystyy esiintymään porukan edessä itsevarmuutta uhkuen ja esittämään vahvoja mielipiteitä. Tai ottamaan vastaan negatiiviset puheet tai kestämään ikävät tapahtumat, niitä pitkään mielessä ruotimatta. Liekö myös iän tuoman elämänkokemuksen myötä osaan nykyään kanavoida herkkyyteni suoranaiseksi vahvuudeksi, niin siviili- kuin työelämässäkin. Nykyään voin jo hyvillä mielin todeta itselleni ja muille, että herkkyys ei ole heikkoutta. Se on voimavara, joka oikein ymmärrettynä ja hyväksyttynä tuo paljon rikkautta keskuuteemme.



Pst. Olen kirjoittanut aiheesta muuallakin. Eli voit törmätä kyseiseen tekstiin toisaallakin :)

10. toukokuuta 2016

Kesää kohti

Voi miten upeilla keleillä meitä on hemmoteltu viime viikkoina! On ollut jopa hieman vaikea totutella pukeutumisen suhteen näin yllättäin lämmenneisiin päiviin. Shortsit tuli onneksi otettua viikonlopun lomamatkalle Vantaa-Siuntio-Helsinki akselille, kun kävin moikkaamassa ystäviäni, kummipoikaani sekä myös yhtä lempibändeistäni, Mumford & Sonsia.

Kirsikan kukkia Vantaan Rekolassa

Helatorstai mahdollisti pienimuotoisen kevätloman ja sainkin yhdistettyä samalle reissulle monta kivaa kohtaamista. Torstaina matkustin ensin junalla Tikkurilaan, jossa ystäväni oli minua vastassa. Vietimme oikein mukavan päivän jutellen ja jutellen. Välillä saunottiin ja grillattiin. Ja taas istuttiin terassilla ilta-auringon vielä lämmittäessä. Oli huikeaa huomata, kuinka helppoa meidän oli juutella aiheesta kuin aiheesta, vaikka edellisestä tapaamisestamme oli ehtinyt vierähtää jo viitisen vuotta. Seuraava tapaamisemme on jo sovittuna. Ihanaa. Nyt ei ehdi vuodet vieriä, vaan päästään jutun äärelle jo reilun kuukauden päästä kun ystäväni matkustaa Kuopioon.

Perjantaina ajettiin toisen ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa Vantaalta Siuntioon, jossa asustaa kummipoikani perheineen. Vietimme lähes koko päivän pihalla auringosta nauttien. Lapsetkin jaksoivat leikkiä useamman tunnin hiekkalaatikolla ja pihamaalla. Lauantaina siirryttiin sitten ystävien kanssa Siuntiosta Helsinkiin, jossa meillä oli varattuna hieno huone Klauk K -hotellista.

Sky Loft -huoneemme oli hulppea :)
Päiväämme mahtui syömistä, hieman shoppailua, terassi-skumpat ja paaaaljon naurua. Oli tosi kiva pitkästä aikaa nauttia kesäisestä Helsingistä ja sen tunnelmista! Illalla suuntasimme kohti Hartwall Arenaa ja menimme Mumford & Sons:n keikalle. Se kruunasi koko viikonlopun. Keikka vetosi syvästi tunteisiini... ihan liikutuin musiikin tuomasta voimasta.

Tämän miniloman voimin jaksaa kohti juhannusta, jolloin ajattelin pitää seuraavan kerran päivän tai pari ylimääräistä vapaata. Juhannuksena on luvassa myös seuraava kaverikokoontuminen vanhan kalajoki-porukamme kesken. Huikeeta!


Marcus etualalla  <3
Näkymiä Klaus K:n kattoterassilta