6. lokakuuta 2011

Pimeys laiskottaa

No johan nyt on taas tehnyt tiukkaa päästä aamuisin sängystä ylös ja iltoisin sohvalta lenkille. Tämä lisääntyvä pimeys ja jatkuvat sateet tuntuvat vaikuttavan meikäläiseen vuosi vuodelta enemmän. Olotila lähentelee välillä jo aika flegmaattista. Kaveri suositteli kokeilemaan kirkasvalolamppua ja olenkin ajatellut kokeilla kyseistä laitetta. Joku noin sadan euron sijoitus ei tunnu ollenkaan pahalta, jos siitä on oikeasti hyötyä. Näitä pimeitä kuukausia on kuitenkin puolet vuodesta!

Kuntosalikorttikin on jäänyt niin vähäiselle käytölle, että ajattelin siitä jo luopua kokonaan. Ei ole mitään järkeä maksaa 46 euroa kuukaudessa tyhjästä...tai lähes tyhjästä. Sen verran huonolla motivaatiolla olen Elixiassa käynyt. Ajattelin kuitenkin nyt antaa itselleni vielä mahdollisuuden ja päätin "jatkoajasta". Eli katson vielä vuoden loppuun saakka, että syttyykö jumppa- ja kuntosali-innostukseni uudestaan. Jos ei, niin sitten luovun jäsenyydestä. Ikuisiksi ajoiksi.

Viikot ovat vierineet töiden ja perus arjen pyörteissä. Ei mitään uutta ihmeellistä. Tosin nyt tulevana viikonloppuna on tarkoitus mennä Lieksaan Kolille mökkeilemään koko perheen voimin. Tosi kivaa, koska en ole koskaan käynyt Kolilla ja olen kuullut, että maisemat ovat sanoinkuvaamattoman kauniit :)  ja nyt kun vielä ruska-aikakin on! Ollaan vuokrattu sieltä tosi kivannäköinen mökki (kuva alla), tosin tarkoitushan on yrittää ulkoilla mahdollisimman paljon, eikä norkoilla mökissä :D  Täytyykin muistaa ottaa kamera mukaan!


Kuva on otettu netistä (mökkihaku.fi -sivulta)

Kolin reissun lisäksi odotan kuin kuuta nousevaa lokakuun viimeisenä lauantaina koittavaa hevosvaellusta, jonka olemme kaveriporukalla varanneet. Menemme kahden tunnin mittaiselle issikka-vaellukselle Puuppolaan, talli Reykhestariin. Ihanaa, ihanaa. Koppoti koppoti! Siitäkin kuvia luvassa sitten myöhemmin.
 
Nyt pitäisi alkaa siivoamaan kämppää siihen kuntoon, että kehtaa majoittaa vanhemmat yökylään piiiiiitkästä aikaa :)  Pitää myös samalla vähän miettiä, kuinka järjestän kaikille vieraille nukkumistilaa ahtaaseen yksiöömme :D  Noh, sopu sijaa antaa.

Mutta siis. Palaan Koli-tunnelmissa ensi viikolla :)

Kuva lainattu netistä, Villapallon neuleblogista