22. helmikuuta 2012

Tuolin kohtalo

Olen tehnyt pientä pintaremonttia kotiimme nyt viimeisen viikon aikana melkoisen ahkerasti. Seinät ovat saaneet tähän päivään sopivan värityksen. Tai ainakin minulle sopivan värityksen...tiedä sitten muista :) Värit ovat aika pitkälti ruskean eri sävyjä.

Suurin työ oli siinä kun tein yhden seinän täyteen kuviota Tikkurilan Oasis -sabluunalla. Hyviä hermoja vaadittiin ja kärsivällisyyttä, että sai kuviot kohdistettua suunnilleen suoraan ja että sai sabluunan pysymään oikeassa kohdassa sillä aikaa, kun toisella kädellä töpötti maalia siihen. Mutta kova työ palkittiin;  lopputulos on mielestäni aika kiva :)

Laitan joku päivä kuvia siitäkin, kunhan saan ne kamerasta tietokoneelle.

Löysin kaapista viime vuonna ostetun punaisen huonekalumaalin. Ja kuten alla olevasta kuvasta huomaa, niin myös keittiön vanha valkoinen pinnatuoli joutui maalausinnostukseni tulilinjalle :)  Kuva on todella huonolaatuinen...kännykällä otettu..


Tuolissa on nyt kaksi kerrosta maalia ja ajattelin vielä yhden kerroksen laittaa, niin tulee varmasti hyvä. Sitten olisi vielä toisen tuolin vuoro. Alunperin tämä punainen maali on ostettu tuota taustalla hieman näkyvää punaista lipastoa varten. Siitä on todella pahasti maalit kuluneet, joten se on työlistalla sitten seuraavana, kun seinien ja tuolien maalaus on saatu päätökseen.

17. helmikuuta 2012

Haasteena haaveilu

Jeee, perjantai! Ihanaa. Huomenna aamulla ei kello herätä ja aamupuuron saa syödä kaikessa rauhassa sohvalla sanomalehden kera.

Höttiäisen Höpötelmiä –blogista heitettiin minulle haaste tällä viikolla. Ja tämä haaste kuuluu näin: "Kerro (ilman minkäänlaista huonoa omatuntoa materiasta), mitkä 5 tavaraa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat." Eli ei muuta kuin miettimään, että mitä JOS :D

Huom. alla olevat kuvat eivät ole omiani. Olen lainannut niitä netistä. Kiitos ja anteeksi.

Uno
Oma talo jossain unelmatontilla, Suomessa. Haaveissa olisi mansardikattoinen vanha omakotitalo talli- ja piharakennuksineen järven tai muun vesistön läheisyydessä. Hevosia ja muita eläimiä toki kuuluisi tähän samaan pakettiin. Siellä sitten voisi touhuilla kesämekossa ja kumisaappaissa. Heittää heinää seipäälle ja nauttia pullakaffet metsänreunassa. Rakas mieheni veistelisi puista kajakkia liiterin edustalla. Haaveilua, haaveilua :)



Dos
Maa- ja/tai viinitila Italiassa. En vain osaa päättää olisiko se Sisiliassa vai Pohjois-Italiassa, jossa vuoret piirtää jylhää horisonttia. Noh, mutta anyway. Siellä olisi vanha harmaa kivitalo, viinikellari, viinipeltoja silmänkantamattomiin. Rakastan sitä tuoksua, joka vallitsee helteisenä iltapäivänä Italian maaseudulla... :)


















Tres
Oma taidestudio. Iso ja avara tila, jossa voisi rauhassa maalata ja sotkia ilman, että tarvitsisi aina siivota jälkiään. Sellainen vanha ja valoisa kerrostalohuoneisto, jossa on korkeat huoneet, leveät ikkunan laudat, lankkulattia ja kakluuni nurkassa.



Cuatro
Oma hevonen. Kaunis ja ylväs. Eläinkunnan kruunu. Silkkinen harja hulmuten se nelistäisi pelloilla. Olen ollut jo pitkään hirmuinen Tinker-rodun fani.

Koppoti, koppoti

Cinco
Moottoripyörä (+ matka). Joskus mieheni kanssa puhuttiin, että olisi mahtava toteuttaa sellainen matka, että ajaisimme moottoripyörällä Kosovosta Montegneroon ja sieltä edelleen Bosnian kautta Kroatiaan. Ajatus lähti siitä, että mieheni haluaisi viedä minut joskus Kosovoon, jossa hän on ollut aikoinaan töissä vuoden päivät. Minulla taas haaveena ollut pitkään päästä käymään Kroatiassa. Ja toki se moottoripyöräkin olisi kiva :)


Tällainen matka edellyttäisi varmaan A-ajokortin hankintaa myös meikäläiseltä :D

Sellaisia unelmia tällä erää. Näihin tunnelmiin...
   Kaline

14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivä

Ulkona on kauhea lumipyry. Ei huvittanut uloskaan lähteä töiden jälkeen. Työmatkatkin taittui tänään bussilla, kun iski mukavuuden halu ja laiskuus kävellä tahi pyöräillä :)  Harmi sinänsä, kun eilen oli niin upea hiihtokeli, että olisi tänäänkin tehnyt mieli ladulle.

Tänään maalasin pienelle maalauspohjalle (12 x 18 cm) kissa-aiheisen miniatyyrin. Ja mainittakoot, että tämä tapahtui kimaltelevilla vesiväreillä. Löysin nimitäin Tiimarista glitter-värit. Ne taitaa olla kyllä lasten leikkeihin tarkoitetut, mutta kun ne oli niin ihanan värisiä, että oli pakko päästä kokeilemaan :)  hehe.

Oheisessa kuvassa ei valitettavasti värit pääse oikeuksiinsa, mutta oikeassa elämässä ne ihan oikeasti kimaltelevat helmiäisväreissä :)  Ou jeeh. Bling bling :D


 

Nyt kissa kainalossa sohvalle jatkamaan leppoisaa iltaa. Välillä tämä arki on tällaista...laiskaa :)  Tästä vielä musiikkivalintaa ystävänpäivän illaksi...










12. helmikuuta 2012

Ilta sunnuntain

Aamupäivällä tuli käytyä niin rankassa jumpassa, että loppu päivä on mennyt aika väsyneissä fiiliksissä. Joskus tekee ihan hyvää vetää fyysisesti ihan piippuun. Se pakottaa ainakin rentoutumaan, jos ei muuta :D

Sunnuntai-illan ohjelmassa on ollut sohvalla pötköttelyä, graavilohta ja vähän muita herkkuja, Italia-aiheinen leffa ( + haaveilua omasta talosta Italian maaseudulla) sekä vähän yritystä tehdä jotain luovaa paperille.

Piiparinen on ottanut tänään aika rennosti. Se osaa nauttia kissan elämästä kyllä täysin rinnoin. Kateeksihan sitä joskus käy, kun itse joutuu lähtemään töihin ja tämä herra jää vain tyytyväisenä peittoihin nukkumaan. Vähän silmäänsä raottaa ja kääntää kylkeä :)


 Sherpapeiton lämmössä on kiva nukkua :)

Tämän illan taiteilut ei mennyt ihan toiveiden mukaan. Aina ei maalit ja kynät tottele omia ajatuksia. Mutta sen verran monta tuntia tuli tuota tehtyä, että saa nyt kelvata.


Ensin hahmotelma, sitten kissan hoitoa Piiparisen käskystä, ja lopulta maalit pintaan

Jostain syystä olen aina tykännyt maalata lähinnä sinisellä, punaisella ja mustalla. Sen huomaa myös väripaletista, joka alkaa olla aika toispuoleinen. Kohta on ostettava uudet värit. Ehkä voisin ostaa pelkkiä värinappeja, kun en tarvi kuin noita tiettyjä värejä :)

Alla lopullinen versio. Eli akvarellimaalaus, jota on viilattu vielä photoshopilla pikaisesti.


~ Sixth Sense ~

Semmoista tänään. Näissä tunnelmissa kohti uutta viikkoa.

4. helmikuuta 2012

Kun tulee se fiilis...

...niin silloin pitää ottaa äkkiä vesivärit esiin! :)  Tänään ilmestyi taas päähän uusi ajatus ja idea. Niinpä vietinkin koko illan maalauksen äärellä. Piti välillä jopa siirtyä olohuoneesta kylppäriin kun alkoi tulla jo melkoista sotkua. Onneksi vesivärit kuitenkin lähtevät helposti pois :D

Alla niin sanottu "final version", eli alkuperäisestä akvarellimaalauksestani PhotoShopilla tehty versio:

Feel the Silence

 Tein myös tällaisen julisteversion. Jos joku vaikka kelpuuttaisi sen jonkun klubin flaijeriksi :)  Heh, toiveajattelua.



Mutta nyt on kiirehdittävä nukkumaan. Kello on jo vaikka mitä ja minä täällä vielä kuikuilen! Kissa-Piiparinenkin ehti luovuttaa ja meni jo edeltä nukkumaan. Tuolta se nyt peittojen keskeltä välillä kurkkii, että joko se emäntä malttaa tulla unikaveriksi.

Pakko vielä sanoa, että tuo piirtely ja maalaus on ihan parasta lääkettä stressin purkamiseen. Ajatukset suorastaan liitävät ja mieli puhdistuu kaikesta työviikon ahdistuksista. Hyvä fiilis, juu :)