Tårta på tårta!

Tein eilen iltapuhteena työkavereille kahvileipästä ;)  Suklaatorttu ala Kati. Ruma ko mikä, mutta hyvvää oli. Saan kuulemma leipoa töihin uudemmankin kerran :D

Tuossa on perus suklaakakkupohja, johon on "piilotettu" taas niitä pätkis-paloja. Lisäksi kuorrutin reilulla kerroksella tummaasuklaata ja raastoin vielä pätkistä siihen päälle lastuina. Kaapista löytyi jotkut nonparellin jämät, niin kaadoin ne vielä tuohon päälle. Melkoinen sekametelisoppa siis :)

Tarinoitiin eilen töissä kummitusjuttuja ynnä muita sekalaisia tarinoita, mitä kukakin oli kokenut tosi elämässä taikka vaan unissaan. Tämä kaikki juonsi yhdestä kauhuvideosta, jota täällä töissä jaettiin sähköpostitse "päivän piristyksenä". Noh, minä kun omaan aika vilkkaan mielikuvituksen, niin johan meinas illalla pelottaa nukkumaan käydessä. Mies on reissussa pari päivää ja oon nyt yksin kotona vielä kaiken lisäksi. Piti katsoa iPadilla sängyssä vielä jonkun aikaa Sami Hedbergin stand up -showta youtubesta, että sai vähän iloisempia ajatuksia mieleen :D  En onneksi nähnyt painajaisia.

Ajatuksia onnellisuudesta

 

Miksi onnee on niin vaikee saada ja kun se tulee miksei aika voi laahaa.
Ja miksei sitä voi saada enempää? ja miks sen tajuu vast kun sen menettää?

 

Törmäsin hiljattain Spotify:ssa onnesta kertovaan biisiin. Mielestäni siinä on hyvät sanat ja muutenkin hyvä biisi. Kyseessä Jujun Onni.

 

Koen olevani luonteeltani hyvin positiivinen ja mieli on useimmiten aika aurinkoinen. Mutta vaikka sitä onkin tämmönen "pertti-peruspositiivinen", jonka lasi on aina puoliksi täynnä, niin kyllä niitä huonojakin päiviä tulee :D  Välillä sitä vain tuntuu, ettei mikään onnistu elämässä. Kaikki asiat vastustavat. Kiristää. Ahistaa. Masentaa. Varmasti hyvin tuttuja tunteita kaikille tässä elämässä tallaaville.

Onni tuo maailman vaikein asia.
Sitä kiertää niinku kasia.
Sitä tyhjentää niinku lasia.
Ja suurimmaks osaks se on pandoran rasias.
Se on siellä, visusti piilos.

Sitäkin tulee usein mietittyä, että voikohan ihminen koskaan olla täysin tyytyväinen elämäänsä, tasapainossa, onnellinen, fengshuit kohdallaan... ei varmaankaan. Aina kai sitä on jotain, jossa voisi kokea olevansa parempi ja onnistuneempi. Filosofi Demokritos arvioi sen ihmisen olevan onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. Kauhian hyvä ajatus! :)  Näin sitä pitäisi itsekin yrittää osata elää. Nauttimalla niistä asioista, joita jo elämässä on. Mutta aika usein sorrun itsekin siihen, että haikailen asioiden perään, joita en voi välttämättä saada. Tuntuu usein, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. "tuollakin on! minäkin haluan". Mutta kyllä se taitaa niin olla, että ihminen tarvitsee välillä kokemuksia onnettomuudesta, jotta voi taas kokea onnellisuutta. Välillä on oltava huonoja päiviä, jotta osaa sitten taas arvostaa niitä hyviä :)

Se, et oon saanu kokee onnee nii, kiitos.
Kyl mä tyydyn jo tähän, mut voisin silti ottaa sitä lisää ees vähän.

Kai sitä on välillä vaikea ymmärtää, että en minä oikeasti halua olla joka päivä iloinen. Muutoin tulisin sokeaksi sille. Välillä kun oikein korpeaa ja ketuttaa, niin johan kummasti sitä taas arvostaa niitä hetkiä, kun ajatus on kevyt ja hymyilyttää.

Yksi avain onneen on varmasti myös se, kun oppii olla vertaamatta itseään jatkuvasti muihin. Ja oppii arvostamaan omia tekemisiään, valintojaan sekä polkujaan. Pitäisi oppia päästämään irti niistä odotuksista, mitä esimerkiksi yhteiskunta, lähipiiri tai vanhemmat sinun elämällesi asettavat. Olen itse kokenut oman ns. "3-kympin kriisin" niin, että koen olevani erillään niistä asioista mitä yleensä tämän ikäiset ihmiset ovat tottuneet tekemään. Tosi asiahan usein silti on, että se odotuksien asettaja onkin lopulta itse itselleen... Törmäsin jossain netissä ajatukseen "Happiness comes more easily when you feel good about yourself without feeling the need for anyone else’s approval".

Saan hirveästi voimaa luonnosta ja sen kauneudesta. Vieläkin näin aikuisella iällä jaksan kerta toisensa jälkeen ihmetellä muun muassa täyskuuta, pakkasen kirkastamaa tähtitaivasta, auringonlaskun värjäämiä horisontteja, sinisiä hetkiä talvisessa luonnossa, kesäaamun kauneutta. Sitä tunnetta kun, kevätauringon sulattama hiekkainen pyörätie ratisee askelten alla ja ilma tuoksuu kaukaisesti kesälle. Minusta onnen voi kokea mm. kesäiltana saunanraikkaana anoppilan rantasaunan laiturilla, kun tyyni tumma järvenpinta lähes imaisee sinut unettavaan hyvään oloonsa. Tai lauantaiaamuna, kun herää tukka pystyssä ja alakerrassa odottaa miehen keittämä tuore kahvi. Tai masentavana maanantaiaamuna, kun könyää väsyneenä työpaikalle ja sähköpostissa odottaa kivoja viestejä parhailta ystäviltä. Toivottavasti en koskaan lakkaa ihmettelemästä ja ennen kaikkea "tuntemasta" näitä asioita.

" Silmäsi ymmärtävät minua ne eivät katso sormeani kun osoitan kuuta. "

 

Löydän myös semmosia "elokuvamaisia hetkiä" arkisista asioista, lähes päivittäin. Esimerkkinä yksi tapaus, kun istuin bussissa joka pysähtyi pysäkille noukkimaan nuoren naisen iso rinkka selässään ja passi kädessään. Hänen äitinsä (ilmeisesti) oli saattelemassa häntä ja kuinka koskettava oli se hetki, kun he hyvästelivät toisensa. Halasivat pitkään ja tiukasti. Kuinka äiti vielä hetken aikaa juoksi bussin rinnalla ja heilutti kättä hyvästeiksi itkuaan pidätellen. Tytön kasvoilla oli innostunut ja onnellinen katse uusista tulevista seikkailuista, mutta silmissä näkyi myös haikeutta. Siinä hetkessä oli jotain niin aitoa ja tunteikasta, että tirahtipa tippa omaankin linssiin...salaa :)  Ja juu, pakkohan se on myöntää että olen äärimmäisen herkkä. Oikea herkkis! Välillä tuntuu, että koen asioita aina jotenkin kauhean voimakkaiden tunteiden kautta. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Se, että yrittää olla onnellinen niistä asioista mitä jo on, ei saisi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että lakkaisi yrittämästä tai että ei asettaisi itselleen enää mitään tavoitteita, joita kohti pyrkii kulkemaan. Eihän sitä kuitenkaan tuleen voi jäädä makaamaan. Unelmia kohden on syytä kulkea, ettei katkeroituisi vanhana mummona tai pappana. Toisaaltaan on myös se vaara, että jos aina vain tavoittelee parempaa ja parempaa, saattaa se lopulta estää tyytyväisyyden ja onnen kokonaan. Joten kultainen keskitie tässäkin, onnentavoittelu ei takaa hyvää elämää. Mielestäni onnellisuus tulee siitä, että on suurin piirtein tyytyväinen omaan elämäänsä. Ja nimenomana omaan elämäänsä, ei siis verrattuna jonkun toisen elämään.

On silti tärkeää osata iloita myös muiden onnesta ja elää heidän mukanaan niin hyvissä kuin huonoissakin hetkissä. Ei saa olla katkera toisen kokemasta onnesta, sillä minultahan se ei ole pois. Ja kun sen oikein oivaltaa, niin voi huomata, että jaettu onni on tuplaonni :)   Pitää tehdä itselle tärkeitä asioita, harrastaa, ylläpitää ystävyyssuhteita, huolehtia rakkaistaan, pyrkiä olemaan avoin, rehellinen ja irrottautumaan henkisistä lukoista, nauttia elämästä. Onnellisuus tulee siinä sivussa, kuin huomaamatta. Se on kuin perhosefekti; pienestä siiveniskusta kasvaa suuri myrsky. Eli tässä tapauksessa onnellisuus. Elämä toki myös satuttaa välillä, kukaan ei säästy siltä. Onnea ei vain voi joka päivä kokea. Suuret elämänmuutokset ja traumat ovat elämän käännekohtia, mutta myös pienet sattumat arjessa saattavat muuttaa elämänkulkua. Se on kai se kuuluisa kohtalo.

Mieheni on melkoinen realisti ja taipuvainen enemmän sinne perusnegatiivisuuteen, mutta hänellä on kyllä huumorintaju kohdallaan! Hän saa minut joka päivä nauramaan aidosti, välillä vedet silmistä valuen. Vaikka välillä minun positiivisuus ja hänen negatiivisuus eivät oikein kohtaa, niin arvostan suuresti hänen kieroa huumorintajuaan, realistisuutta, sekä ennen kaikkea sitä aitoutta joka hänessä asuu. Hän sanoo aina asiat suoraan ja kaunistelematta. Toki loukkaamatta ketään tarkoituksella. Eikä hän yritä esittää mitään muuta kuin on. Kunpa itsekin osaisin.

Tarkoitukseni ei ollut tällä kirjoituksella tuoda esille mitään sellaista, että oisin nyt jotenkin kauhean onneton ja tyytymätön elämääni, vaan lähinnä halusin tarkastella onnea ja onnellisuutta monelta eri kannalta. Ihmisen mieli on vaan niin hirmuisen mielenkiintoinen ja mysteerinen.

Ai niin, piti vielä sanoman, että mun motto on ollut jo varmaan viimeiset 15 vuotta, että "kyllä se siitä". Ja tämä on kyllä pitänyt hyvin kutinsa jo nämä kaikki vuodet. Asioilla on ihan oikeasti tapana järjestyä, kunhan itse olet avoin sille, etkä jarruta vastaan.

Tällaisissa tunnelmissa tällä kertaa... Tämä oli muuten tämän blogin 100. kirjoitus.

Kevätpörriäinen

Kyllä on taas huomannut, että kunnon yöunet, aurinkoiset päivät, liikunta ja ruoka nostaa vireystasoa kummasti. Aika semmonen hyvä keväinen fiilis ollut tässä jo pari viikkoa.

Meidän kissallakin alkaa olla taas kevättä rinnassa. Vaikka näistä kuvista sitä ehkä ihan heti uskoisi... Se herää jo ennen kuutta aamulla ja yrittää kaikin keinoin saada myös isäntäväkeä hereille. Myös aika innokkaasti se ois ulos menossa. Koko ajan naukuu terassinovella tai ikkunan edessä. Mokoma kevätpörriäinen!

Tänään ois tarkoitus mennä taas salille töiden jälkeen. Ohjelmassa ois ainakin;  lämmittely kahvakuulalla, kyykky, penkkipunnerrus, vatsat, pystypunnerrus, hauiskääntö sekä leuanvedon harjoittelua. Paino sanalla harjoittelu, koska tällä hetkellä saan vedettyä ainoastaan yhden leuan... :D   Tiistaina tein mm. maastavetoa ja kulmasoutua, jonka seurauksena yläselkä on vieläkin aika "muusina", joten taidan jättää suosiolla sen tyyppiset liikkeet nyt pois.  Kovasti olisi nyt tarkoitus jatkaa niin, että kävisin salilla pari kertaa viikossa. Katsotaan miten lupaus pysyy...  Tykkään treenata vapailla painoilla sekä oman kehon painolla, joten nuo ihmeellisen näköiset vekottimet ja laitteet olen jättänyt suosiolla vielä testaamatta :)

Meidän työpaikalla on tosi hyvä ja tilava sali!

Eilen ja keskiviikkona kävin tallilla. Ratsastuskenttä on nyt sulanut kokonaan, mutta se on vielä ihan järkyttävää mutavelliä. Keskiviikkona meinasin jumittua saappaista sinne mutavelliin kiinni, kun yritin satulaan nousta... Eikä siinä ole oikein kiva hevostakaan juoksuttaa, kun kura vaan lentää ja jalat ja mahanalusta on ihan kurap*skassa sen jälkeen. Senpä vuoksi lähdettiin eilenkin maastolenkille, kun valoakin vielä riitti. Metsätiet ovat nyt myös lähes kokonaan sulat ja paikoitellen jopa liiankin pehmeitä. Mutta aika hyvä siellä on nyt mennä. Kunhan kenttä on taas "pelikunnossa", niin täytyy alkaa taas treenaamaan omaa istuntaa. Nämä maastoköpöttelyt on mitä parhainta, mutta ei tee kovin hyvää mun istunnalle tai kouluratsastustaidoille ylipäänsä...

tämä se on parhautta! Keväisen luonnon ihmettelyä hevosen selästä käsin.

Nyt kun on tullut vähän ahkerammin liikuttua, niin huomaa, että aika paljon paremmin taas ruoka maistuu. Meidän arkiruoka on semmosta hyvinkin perussettiä, mutta mielestäni aika terveellistä. Siitä alla hyvä esimerkki:  maustamatonta kanafileesuikaletta + pähkinöitä toisella pannulla ja toisella pannulla n. 900 grammaa pakastevihanneksia. Mitään mausteita tai suolaa näissä ei ole. Ja iiiiiso loraus oliiviöljyä pannuille, ennen paistoa. Siitä saa hyviä ja terveellisiä rasvoja. Toki usein tuossa kaverina on myös täysjyväpastaa, mutta ei aina sitäkään. Ja aika usein meillä syödään myös lohta. Viikonloppuisin tehdään yleensä ainakin toisena aamuna puuroa rikotuista ohrasuurimoista, ja ehdottomasti punaiseen maitoon! ;)  nam! Mun suurinta herkkua on se!

 

 

Illalla, kunhan salilta kotiudun, ois tarkoitus vaan löhötä sohvalla ja nauttia Voice of Finlandin lauluesityksistä. Ehkä pullo jotain hyvää siideriä siihen kaveriksi. Ja mies toiseen ja kissa toiseen kainaloon :)

 

Mutta sellaisissa tunnelmissa tällä kertaa. Näistä asioista tämä mun arki aika pitkälle koostuu, työpäivän jälkeen. Ei siis mitään uutta ihmeellistä :D 

 

Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Toivottavasti se hemmetin takatalvi ei nyt iske sieltä...

 

 



Lenkkarit

tilasin uudet juoksulenkkarit. Karhun kengille uskollisena pysyin edelleen. Olen jo vuosia lenkkini suorittanut joko Karhun M1:lla tai Karhun M2:lla. Aikoinaan nämä Karhun juoksukengät olivat hinnaltaan suunnilleen siinä reilun satasen luokkaa. Mutta itse olen tilannut ne aina hyvin edulliseen hintaan tuolta Savenmaan verkkokaupasta. Ilahduin suuresti, kun huomasin että niitä oli vieläkin(!) saatavilla ja vieläpä meikäläiselle oikeassa koossakin. Happy me! Karhu ei siis enää valmista näitä, eikä ole valmistanut varmaan enää pariin vuoteen. Mutta vielä näyttää jotain ylijäämävarastoa Savenmaalla olevan.

Hintaa noilla kengillä on ainoastaan 29 € + toimituskulut. Halapaa ku saippua! :)  Ja kun olen todennut, että ne sopivat hyvin malliltaan mun jalkaan ja juoksutyyliin, niin nämä ovatkin jo neljäs pari jonka sieltä tilasin. Ensimmäiset taisin tilata jo vuonna 2010, ellen ihan väärin muista. Tällä kertaa tilaukseen lähti ruskeat M1 -mallin kengät. Yhdet vastaavat löytyy jo ennestään, mutta ne alkavat olla jo melkoisen kuluneet ja elämää nähneet.

Kaikki kolmet jo olemassa olevat lenkkarit ovat kooltaan 37. Mutta nyt tilasin kokoa 37,5 kun on välillä tuntunut, ettei haittaisi vaikka tilaa varpailla olisi aavistuksen enemmän. En tiedä onko mun jalka tässä vuosien saatossa vähän leventynyt vai  mitä onkaan tapahtunut...  Toivottavasti noi hieman isommat sopisivat sitten vieläkin entisiäkin paremmin. Myös näitä sinisiä M2 -mallin kenkiä minulta löytyy kaksin kappalein. Niistäkin toiset on jo lähes roskiskamaa. Jokunen kilometri on tullut niilläkin tallattua.

En nyt enää ihan tarkkaan muista, että mitä eroa noilla M1:lla ja M2:lla etes oli...?  Muistaakseni tuo M2 -malli on hieman jäykempi, paksumpi ja tukevampi. M1 on kevyempi ja siinä on pronaatiotuki. Jos lähden kävelylenkille, niin laitan jalkaani mieluummin M2:set, kun taas juoksulenkille kevyemmät M1:set. Noilla molemmilla Karhuilla on silti tullut tallattua niin kävely- kuin juoksulenkkiä. Ja on ollut ahkerasti jalassa myös kuntosalilla, jumpassa, pyöräillessä ja oikeastaan missä vain. Hyvät kengät kaikkinensa, paitsi että miinusta tulee kyllä siitä, etteivät ole kovin kestävät...  Sen vuoksi varmaan tilaukseen lähtikin jo neljäs pari! :D

Ja Karhut jalassa, tieten niin ;)

 

Liikuntahommia

Viime viikko alkoi vähän ikävissä merkeissä, kun oli migreenimäinen pää- ja niskasärky vaivana. Muutama kevyempi päivä, Buranat sekä varovainen venyttely ja jumppailu auttoi tällä erää. Loppuviikosta jaksoin sitten olla taas vähän reippaampi noiden liikuntajuttujen suhteen.

Keskiviikkona kävin iltapuhteena pyöräilemässä. Pyörätiet alkavat olla jo lähes kokonaan sulana. Paikoitellen on vähän loskaa ja jäätä, mutta hyvin uskaltaa jo fillarilla kulkea, vaikkei nastoja renkaissa olekaan. Työmatkaa en ole kyllä vielä jaksanut alkaa polkemaan...  sitä varten odottelen vielä vähän parempia ja lämpimämpiä kelejä. Ehkä joskus huhti-toukokuun paikkeilla sitä viitsii taas ruveta vinttaan noita työmatkojakin.

Torstaina tein kotijumppaa noin tunnin verran. Olen ladannut iPadille useamman eri ohjelman;  on joogaa, lihaskuntotreeniä ja kahvakuulajumppaa. Olen todella saamaton jumppaamaan kotona, mutta kun on tuollainen virtuaalinen "personal trainer" siinä vieressä käskemässä ja neuvomassa liikkeitä, niin johan helpotti kummasti! :)  Tosi käteviä noi iPadille ladattavat treeniohjelmat! Suosittelen kokeilemaan. ( kiitos Jennille vinkistä! ;) )

Perjantaina kävin töiden jälkeen kuntosalilla. Meillä on töissä aika hyvä ja tilava kuntosali, jossa saa luonnollisesti ihan ilmaiseksi käydä myllyttään treeniä. Sinne on helppo mennä heti työpäivän päätteeksi. Tulee ainakin lähdettyä salille....toisin kuin joskus kotoa...siinäkin meinaan välillä olla vähän saamaton, kun pitää illalla väsyneenä kotoa yrittää lähteä jonnekin liikkumaan. Helppoa, kun on päivän liikuntahommat suorittanut jo het´ töitten jälkeen. Illan saa sitten rauhassa kotona möllöttää. Perjantaina tulikin tehtyä ihan tehokas punttitreeni ja siitä on vieläkin paikat aika hellänä.

Armeijan entinen varikkoalue, Pieni Neulamäki.

Lauantaina olikin sitten tallipäivä. Mies oli reissussa autolla, joten olin bussikyytien varassa. Tallille päästyäni hain pojan tarhasta, tarjosin vettä, harjailin pölyt pois. Sitten pintelit etujalkoihin, suitset päähän ja ratsastajalle heijastinliivi päälle. Ulkona kipusin pienen jakkaran päältä selkään ja lähdettiin köpöttelemään pienen metsätien kautta alapellolle. Olin haaveillut tekeväni pitemmän rennon maastolenkin, mutta se jäi nyt tekemättä, kun aikaa oli bussiaikataulujen vuoksi hyvin rajallisesti. Pellolla oli onneksi nyt hyvä mennä, kun kenttä on taas tosi huonossa kunnossa näiden kelien takia. Pellolla pystyi hyvin myös ravaamaan ja laukkaamaan, pohja on sen verran pehmoisena pysynyt. Ratsastin tosiaan ilman satulaa, joka osoittautui aika tuskalliseksi perjantaisen kyykkytreenin jälkeen....auts! :D   Mutta kivaa oli silti. Heppa kulki tosi kivasti ja oli hyvin kuulolla. Taipui hyvin volteille ja nätisti meni avotaivutukset ynnä muut. Välillä otettiin rennompia "höntsäily" laukkapätkiä, joissa poika meinas kyllä aikalailla innostua. Mutta löytyi sieltä jarrutkin ja emäntä pysyi vauhdissa mukana :)   Sitten köpöteltiin metsäteitä pitkin takaisin tallille. Juotin hepalle melassivettä, harjailin hien pois, laitoin linimentit, annan parit herkkuleipäset, loimitin ja vein takaisin tarhaan. Sitten kipitin puolijuoksua bussipysäkille. Hyvin ehti hoitaa tallikeikan kahdessa tunnissa, kun teki reippaasti hommat.

Sunnuntaina kävin juoksemassa vähän pidemmän lenkin. Tarkoituksena oli saada jaloille liikettä vähintään kahden tunnin ajaksi. Noh, minähän lähdin sitten intoa puhkuen kauniiseen kevätsäähän juoksemaan. Olin hyvin itsevarma, että nyt juostaan se pari tuntia ja hyvin kulkee...ja paskan marjat! Jouduin nimittäin aika nopeasti toteamaan, että loppuviikon treenaaminen tuntui edelleen liikaa jaloissa ja koko jaksamisessa. Olin ihan poikki ja jalat olivat kuin liisteriä. Juoksu muistutti lähinnä "köntsät housuissa tervassa tarpomista"... :(    olin harmissani ja kiukutti. En silti täysin luovuttanut vaan kävin sen pari tuntia hölkyttelemässä Puolustusvoimien (entisellä) varikkoalueella Pienessä Neulamäessä. Siellä on upeita metsäteitä ja -polkuja varmaan kymmeniä kilometrejä. Aivan upeita lenkkimaastoja! Tosin myös aika haasteellisia, koska maastot on siellä välillä hyvinkin mäkistä. Nyt haasteena oli myös paikoitellen todella jäiset tai vaihtoehtoisesti hyvin loskaiset tiet. Sukat ainakin sai märäksi...ja rakot varpaisiin.

keli onneksi oli kiva!

Jotain tuosta mun tuskaisesta lenkistä kertoo se, että kahden tunnin aikana kertyi kilometrejä ainoastaan vähän reilu 14 kilometriä...  Toki kävelin kaikki pahimmat mäet sekä lopuksi pitkät parin kilometrin "loppukäynnit" :)   Mutta on kyllä pakko myöntää, että tuo huono juoksu söi naista! Olin ihan itkua vaille valmis kun kotiin pääsin. Ärripurri! Kun ei kulje, niin ei kulje....argh..

Kilometrin verran asiaa hiuksista

Ja heti tähän alkuun varoitus: tämä postaus sisältää lukuisia ei niin ihania "selfieitä" tai muita epäilyttäviä lähikuvia meikäläisen pärstästä :D  joten koittakaa kestää! Kiitos ja anteeksi.

Meikäläisellä on ollut tässä nyt vajaan vuoden verran menossa hiusten kasvatusprojekti. Tai no oikeastaan jos tarkkoja ollaan, niin tää kasvatus alkoi vasta viime kesänä, jolloin hiuksiani on viimeisen kerran leikattu kampaajalla. Olen aina omistanut hyvin ohuen ja lasimaisen hiuslaadun (uuh jeeh ja masentunut hymiö tähän...). En siis ole koskaan ollut mikään tukkajumala. Valitettavasti. Tulikin tuossa sen vuoksi pidettyä lyhyempää hiusmallia vuosien ajan. Jotenkin sitä aina ajatteli, etten voi koskaan kasvattaa pidempää hiusmallia, koska tukka on niin onneton ruikula hiirenhäntä.

Tammikuu 2014

Viimeksi minulla taisi olla tämän pituiset hiukset kesällä 2007. Ja sitä edellinen kerta taisi olla joskus yläasteella, jolloin hiukseni olivat vielä jokseenkin paksummassa kunnossakin. Valitettavasti tämä hiusten oheneminen iän myötä on meikäläisellä ihan perinnöllistä, mutta toki varmasti raskaat väri- ja muotoilukäsittelytkin ovat asiansa ajaneet...  Myös koko elämäni ajan vaivannut raudanpuuteanemia on vienyt mukanaan osan hiuksistani tai varsinkin niiden paksuudesta. Kampaajakin joskus totesi, että minulla on kyllä paljon tukkaa, mutta se on todella ohutta ja hentoa. Minulla on myös tapana stressata hiuksilla, eli jos tulee joku isompi ja stressaavampi elämänmuutos, niin avot!, johan lähti tukka irtoomaan, ihan tukottain...näin kävi viimeksi vuosi sitten, kun oli toi muuttohässäkkä Jyväskylästä Kuopioon. Mutta silti olen nyt päättänyt kasvattaa kunnolla pituutta tähän lettiin. Oli se sitten kaunis tai ei :D  iha sama!!

Tuosta raudanpuuteanemiasta piti vielä sen verran sanoman, että jos kärsit hiustenlähdöstä, kuivasta hilseilevästä (ja kalpeasta!) ihosta, olet väsynyt ja allapäin, niin käy tsekkaan hemoglobiini. Syynä voi tosiaan olla tuo raudanpuute. Minulla pääsii viimeksi talvella 2008 todella pahaksi tilanne, kun hemoglobiini laski alle 80. Silloin sen kyllä näki myös päälle päin;  olin todella kalpea, siis oikeasti ihan valkoinen. Myös tukka oheni ihan merkittävästi ja iho oli kuin saharan autiomaa. Eräs ulkomaalainen ystävä totesikin, että "Kati, you look like a Casper the ghost!!" :D :D  että semmosta.

Tän hetkinen tilanne, eli maaliskuu 2014

Vuonna 2007 minulla oli aikalailla samanlaiset hiukset kuin tälläkin hetkellä;  yli olkapään mittaiset, tyvestä tummemmat ja latvoista punertavat (silloin tosin se punainen väri oli todella voimakas). Siinä välillä onkin sitten ollut jos minkälaista mallia ja väriä. Vuonna 2008 kävi hiustenmitta jo ihan lyhyessä "poikamallissakin" ja värikin taisi olla aika lähellä mustaa. Kunnes sitten taas kesällä 2012 hiukseni olivat jo lähes kokonaan blondit. Tykkäsin kyllä tosi paljon siitä hyvin luonnollisesta vaaleasta väristä :)  harmittaa vähän, että pitikin (taas!) mennä hissukseen värjäilemään tummemmaksi ja ennen kaikkea punaiseksi!!? Mikä ihme tuossa punaisessa onkaan, kun aina päätän että nyt en enää koskaan värjää punaiseksi....ja sitten huomaan parin viikon päästä omaavani punaiset latvat!! :D  voi saakelin saakeli.


hiusmalleja (ja -värejä) lähivuosilta

Nyt haaveilen siitä, että kunhan tähän tukkaan kasvaa hiljalleen vielä vähän lisää pituutta, niin kesän aikana yrittäisin saada sitä taas joitain asteita vaaleammaksi. Tykkäisin tuollaisesta hiekanvaaleasta, kuten tuossa yllä kuvassa "heinäkuu 2013" -kohdassa. Tyvi voisi olla toki hieman tummempi sävyltään, mutta noi latvat ois hyvät tuollaisena. Ihanteellista olisi, jos vielä joku päivä tukka olisi kokonaan tai edes lähellä omaa luonnollista väriä. Ongelmana on vain se, ettei tämä ohut hiuslaatu kestä kovin vahvoja vaalentavia värikäsittelyitä. Sen vuoksi se onkin tehtävä maltilla ja ajan kanssa. Esim. kevyesti raidoittamalla hiljalleen sekä toivomalla, että kesäinen aurinko hieman haalentaisi väriä.

Tällä hetkellä hoidan hiuksiani alla olevilla tuotteilla. Käytössä on siis noi MOROCCO Argan Oil -tuoteperheen shampoo, hoitoaine sekä hiusöljy. Olen joskus käyttänyt myös tuota saman sarjan hiusnaamiota. Lisäksi otan aina välillä kuureina tuota biotiinia, joka vahvistaa kynsiä ja hiuksia. Myös D-vitamiinia, kalkkinappeja sekä rautaa yritän aina välillä muistaa syödä. Ai niin joo, ja käytänhän minä myös hiusnaamiona tuota Cocovin kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä. Se on ainakin luonnollinen tapa hoitaa hiuksia jos mikä! :)   eli otan pari ruokalusikallista muovikippoon, pyöräytän 10-20 sekuntia mikrossa, ja sen jälkeen läträän hiuksiin ja hieron päänahkaa myöten. Sitten vain odotellaan öljyn vaikutusta niin kauan kuin vain malttaa siinä kuvottavassa kookosöljyn hajussa olla (n. 0,5 h - 2 h)... Sen jälkeen huolellinen pesu shampoolla, niin ei jää tukka rasvaiseksi. Suosittelen kokeilemaan!

Hiustenlaitto onkin aina yhdenlainen projekti työaamuisin, kun muutenkin tuntuu olevan aina kiire (johtunee ainaisesta torkuttamisesta...). Yleensä käyn iltaisin suihkussa, mutta koska hiukset menevät ihan solmuun ja sykkerölle yön aikana on minun pakko kastella ne aamulla uudelleen ja aloittaa hiustenlaitto ihan alusta alkaen. Eli siis, ensin kastelu ja pyyhekuivaus - sitten läträän hiusöljyä latvoihin - laitan vähän lämpösuojaa kauttaaltaan - lisään vielä hieman tuuheuttavaa muotovaahtoa tai vastaavaa - ja sen jälkeen föönailen pää alaspäin tukan kuivaksi. Sitten vielä käyn pituudet läpi suoristusraudalla, jotta saan pörröisyyden pois ja hiuksen pinnan kiiltäväksi. Joskus jos jaksan, niin saatan tehdä raudalla muutamat kiharatkin sinne sekaan. Välillä jätän myös tuon suoristamisen pois ja laitan esimerkiksi isot mummopapiljotit aamutoimien ajaksi päähän, jolloin hiuksiin saa mukava ryhtiä ja tuuheutta. Tämä hiustenlaittorulijanssi toistuu n. joka toinen aamu. Yritän pitää vähintään yhden päivän välissä taukoa, etten pesisi joka ilta hiuksia. Kun pituutta tulee lisää, niin olisi varmaan paikallaan opetella pitämään hiustenpesussa väliä semmoset 2-3 päivää.

Silloin kuin koittaa bad hairday tai muuten vain v*tuttaa, niin turvaudun hiusklipsiin tai esimerkiksi laitan hiukset nutturalle sellaisen nutturavalkin avulla (hyviä ohjeita tähän kampaukseen löytyy pilvin pimein kun laittaa youtubeen hakusanaksi esim. "valkkinuttura"). Nutturan tai minkä tahansa muunkin kiinnitettävän kampauksen tekemistä helpottaa suuresti, kun laittaa tukkaan hiuspuuteria tai vaikka suolasuihketta. Poistaa liukkauden ja tekee hiuksista helposti muotoiltavat sekä antaa tuuheutta. Tuossa alla muutamia kampauksia, mitä on joskus tullut väkerrettyä. Nutturaa, kiharaa, ynnä muuta...

Että semmosta! :)  tulipahan asiaa. Pääasiaa. Olen käynyt viimeksi kampaajalla marraskuussa, jolloin hieman väriä laitettiin. Sen jälkeen olenkin suorittanut tuon tummemman tyven värjäämisen ihan itte. Se on hankalaa ja sotkuista puuhaa, kun joutuu varomaan vaaleampaa liukuvärjättyä latvaa, ettei siihen sotki sitä tummaa väriä. Mutta kun jaksaa tuon projektin tehdä itse, niin säästää monta kymppiä per värjäyskerta. Kun on kuitenkin kyse ainoastaan siitä parin sentin tyviväristä. Ja edellisen kerran tosiaan tätä lettiä leikattu muistaakseni viikko ennen juhannusta. Olen päättänyt, että saksilla tähän tukkaan ei kajota ainakaan ennen ensi kesää. Ehkä sitten kesän aikana olisi jo aika leikata ainakin 1-2 senttiä kuolleita latvoja. Mutta katsotaan raaskinko senkään vertaa... ;)

Mutta siis, näissä tunnelmissa tällä kertaa...nyt nukkumaan. Huomenna onneksi perjantai ja hieman lyhyempi työpäivä.
   ~ Kaline ~

tämä kirjoitus on ajastettu

Ollapa kunnon talvi

Tunnelmia viime talvelta...

Katsoin Sport Trackerin muistista, että viime talvena olen käynyt hiihtämässä viimeisen kerran huhtikuun 7. päivä (!). Noh, se oli silloin se. Nyt kevät on hieman aikaisemmassa...  :)  näillä mennään.

" Pätkinssit "

Innostuin (taas) viikonloppuna leipomaan muffineja. Tosin meillä ne kulkevat nyt nimellä "pätkinssit", koska niihin tulee sisälle Pätkistä. En ole mikään kokki kolmonen enkä leipuri hiiva, eli aika harvoin tulee mitään leivottua. Viime vuoden aikana taisin huikeat 4-6 kertaa leipoa...

pari Pätkis -palaa per muffini

Ja juu, voin tunnustaa, että tässä tapauksessa tuo muffinien raaka-aine tuli suoraan valmiista pussista ;)  Noi on vaan niin helppo valmistaa siitä, kun tarvii lisätä ainesosiin rypsiöljyä sekä vähän vettä. Todellinen martta ja kunnon kotirouva tekisi kaiken tämänkin itse :)  Toki noi kuorrutus-koriste-hässäkät piti itse laittaa.

Alla lopputulos. Ja oli muuten hyviä! Taidettiin miehen kanssa syödä heti kertalaakista useampi per nokka :P   Koristelin nuo sitten vielä erityisesti kuorrutukseen tarkoitetulla valkosuklaalla (Fazer Valkoinen leivontasuklaa 100g) sekä tähti -koristesirotteella.

Viime sunnuntaina ajeltiin miehen kanssa taas yhdessä Leppävirran suuntaan. Ensin vietiin mies melontakamoineen Konnuksen kanavan rantaan, josta minä jatkoin matkaa tallille. Sillä aikaa kun kävin hoitamassa vuokrapollen liikutuksen, niin mies kävi tekemässä melontatreenin. Hyvin saatiin omat hommat paketiin ja päästiin samoin kyydein kulkemaan. Mieheni alkaa olla jo aika tuttu näky Leppävirran varrella asuville. Tämän lauhan talven ansiosta hän on päässyt melomaan lähes joka viikonloppu! Ainoastaan tammikuun keski- ja loppuvaiheilla ollut muutaman viikon pakkasjakso oli sellainen, ettei tuonne kanavaankaan ollut enää mitään asiaa kajakin kanssa. Mutta nyt on taas treenit jatkuneet hyvän aikaa. Tavoitteena hänellä on toukokuussa järjestettävä Malmö 24 Hour Kayak Challenge Ruotsissa.



treeniä, treeniä. Tavoitteena toukokuussa järjestettävä 24 h -kisa.

Ollaan tää viikko kissan kanssa kahdestaan kotosalla, kun mies on työmatkalla. Piiparinen oivalsikin heti tilaisuutensa tulleen ja on nyt nukkunut joka yö miehen paikalla sängyssä. Siihen se osaakin levittäytyä sen verran "huolellisesti", että meinaa emännältä tila loppua. Ei vain ole sydäntä ajaa sitä pois siitä. On se kuitenkin niin mukava, kun on joku siinä vieressä kehräämässä. Myös tuo sohvanurkkaus alkaa olla jo aikalailla Piiparisen omaa aluetta... taitaa olla siinä kohta jo semmonen kissan kokoinen painauma...

Juu, kyllä se ihan elossa vielä on...  ;D