29. joulukuuta 2015

Joulu Rukalla

Hei vaan pitkästä aikaa. Niin on loputtomalta tuntunut syksy kääntynyt jo vuoden vaihteeksi ja jouluherkuttelukin alkaa olla jo taakse jäänyttä elämää. Me vietimme tämän joulun Rukalla. Halusimme jonnekin, missä olisi jo talvi ja lunta hiihtämiseen. Lappiin saakka ei kuitenkaan huvittanut viideksi päiväksi matkustaa, joten Ruka tuntui järkevältä vaihtoehdolta siinä kohtaa.



Vuokrasimme paritalon puolikkaan Salmilammin rannalta, josta oli noin kolmen kilometrin matka Rukan keskukseen. Tämä kelohirsinen mökki tarjosi meille oikein mukavan joulunviettopaikan. Itse onnistuin hankkimaan (taas) jostain lentsun juuri ennen matkalle lähtöä, mutta onneksi ei äitynyt kuumetaudiksi, joten pääsin itsekin korkkaamaan hiihtokauden Rukan mäkisissä maastoissa.



Joululomaamme sisältyi hiihtoa, ulkoilua, hyvää ruokaa, saunomista, takkatulen tunnelmaa ja sellaista rentoa oleskelua, lepäämistä ja yhdessä oloa. Oikein kiva reissu kaikkinensa. Joulupäivänä kävimme hiihtämässä Kuusamossa Petäjälammen laduilla, jolloin minulle kertyi noin 20 kilometriä hiihtoa. Keli on plussan puolella ja luisto oli mitä parhain! Alamäkien kohdalla jopa hieman pelotti, että jatkuuko mutkat suoriksi kohti pöpelikköä... 

Tapaninpäivänä teimme hiihtoretken Valtavaaralle. Hiihtäminen sinne oli melkoisen raskasta, mutta se palkittiin. Nimittäin upeilla maisemilla ja tykkylumisilla puilla. Pituutta tälle hiihtoretkelle tuli kaikkinensa reilu 12 kilometriä. Lisäksi tuli rinteessä tarpomista jokunen sata metriä, sillä hiihtolatu ei ihan tuonne perille saakka vie.








Sunnuntaina kävimme tekemässä pakkaspäivän patikkaretken Pienelle Karhunkierrokselle. Kävelimme kaunista reittiä Kitkajokea seuraillen, ohittaen ensin Myllykosken, sitten Aallokkokosken ja lopuksi kävimme vielä pyörähtämässä Jyrävän vesiputouksella. Kyllä meillä on upeita luontokohteita täällä Suomessakin. Ei voi muuta sanoa.

Alla Myllykoskea:







Sitten Aallokkokoskea sekä Jyrävää:



jyrkkä pudotus kohti Jyrävän vesiputousta




Kävelylenkin päätteeksi paistelimme vielä makkarat Myllykosken vanhan myllyn tulistelupaikalla. Ai että voikin makkara maistua hyvälle ulkona paukkuvassa pakkasessa! Kovin kauaksi aikaa ei tosin pystynyt lähes kahdenkymmenen asteen pakkasessa tuohon jäämään tulen leimua ihmettelemään, sillä kylmä hiipi katalasti selkäpiihin. Piti loikkia nopeasti takaisin autolle.




mennessä piti välillä jopa hieman tuuletella takki auki, kun tuli hiki mäkiä tarpoessa
 
joku oli tehnyt hienon nokinenäisen lumiukon Myllykosken rantaan



24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua lukijoille!

 

26. lokakuuta 2015

Maisemalenkillä

Takana viikonloppu, jonka jälkeen tunnen itseni todella levänneeksi ja tasapainoiseksi. Tänään oli jotenkin erityisen helppo herätä työaamuun. Toki osasyynä voi olla tuo kellojen siirtokin, mutta varmasti myös kivalla viikonlopulla oli sormensa tässä pelissä.

Perjantaina käytiin pitkästä aikaa elokuvissa. Ensin käytiin syömässä ja haettiin säkilliset karkkia. Sen jälkeen katsastettiin Ridley Scottin uusin scifipläjäys The Martian (Yksin Marsissa). Elokuva ei ollut mikään mieltä järisyttävä, mutta ihan viihdyttävä ja siinä oli omat hyvät hetkensä. Erityisesti pidin maisemakuvista, joissa kuvattiin punertavan mystistä Mars -planeettaa. Mutta valitettavasti leffan juoni ja olemus lipsui erityisesti loppua kohden liikaa semmoiseen jenkkihypetykseen ja se vähän latisti fiilistä. Ja ennakko-odotuksista poiketen tämä olikin semmoinen hyvän mielen leffa, eikä ollenkaan niin ahdistava kuin olin ajatellut.

Lauantaiksi olin sopinut tallipäivän. Koska ei satanut ja keli näytti kirkastuvan, lähdin taivaltamaan Leppävirralle pyörällä. Perille päästyäni putsasin karsinoita ja lakaisin käytävät. Siitä saikin hyvät alkulämmöt tulevalle ratsastukselle. Koska kerrankin ehdin valoisaan aikaan tallille, niin lähdettiin vuokrahepan kanssa maastoilemaan. Päätin heti, että tänään haluan käydä "mäellä", koska pilvet väistyivät ja tiesin, että maisemat avautuisivat nyt kivasti kohti eteläistä Kallavettä.




Mäen päälle kivuttuamme tulin alas satulasta ja yritin epätoivoisesti napsia muutamat kuvat tammasta, niin että kaunis maisema näkyisi taustalla. Mutta sepä olikin helpommin sanottu kuin tehty :)    Tammaa kun kiinnosti enemmän kaikki pienetkin ruohotupot, joita maasta vielä kurottautui. Ei meinannut hetkeäkään malttaa seisoa paikallaan. Mutta lopulta sain pari kuvaa onnistumaan. Sitten nopeasti takaisin selkään, etten suotta enää vanhusta kiusaisi näillä minun valokuvaushömpötyksillä.



*****



*****

Sunnuntaina nukuttiin pitkään. Taisi mennä unet kellon ympäri... Tuli ainakin varmasti kuitattua viikolla kertyneet univelat ja vähän ylikin. Ja oli kiva muutenkin, kun kellojen siirto sai päivän tuntumaan niin pitkältä, vaikka hämärä laskeutuikin nyt niin kovin aikaisin. Eilen ehti ja jaksoi tehdä vaikka vallan mitä. Siivosin, pesin pyykkejä, kävin kaupassa, leivoin Pätkis-muffinsseja nutellakuorrutteella, käytiin miehen kanssa kävelylenkillä, katsottiin leffaa, piirsin luonnoskirjaani.

Kaiken kaikkiaan oikein mukava viikonloppu.



******


******
 
Viime viikon haravoinnista ei ollut juurikaan hyötyä.... :D   noh, onneksi tulevana lauantaina on taloyhtiön pihatalkoot!
 

12. lokakuuta 2015

Kalajoella

Kävin viikonloppuna pitkästä aikaa kotikonnuilla Kalajoella. Aika meni taas ihan liian nopeasti. Paljon ehdin tehdä ja nähdä, mutta siihen kuulumisten vaihtamiseen ja höpöttelyyn olisi voinut olla kyllä enemmän aikaa.

Takapihan maisemia joelle

Perjantaina lähdin töistä hieman aiemmin, että ehdin Kuopiosta Iisalmen kautta menevään taajamajunaan. Se on nopein reitti, jos pitää julkisilla Kalajoen suuntaan kulkea. Taajamajunia menee Ylivieskan ja Iisalmen välillä ainoastaan yksi per suunta per päivä, joten tarkasti saa aikataulut suunnitella, ellei halua tuhrata 6-7 tuntia matkustamiseen muita reittejä pitkin.

Hiekkasärkillä

Lauantaina käytiin heti aamusta vanhempieni kanssa Kalajoen perinteisillä syysmarkkinoilla Plassilla. Ensimmäiset markkinat on pidetty tällä paikalla jo vuonna 1620! Pitkät on siis perinteet näillä kinkereillä, vaikka toki markkinoiden varsinainen merkitys on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Plassin alueen markkinat ovat olleet rannikon, maaseudun ja lähikaupunkien asukkaiden tärkein kohtaamispaikka ja vielä 1800-luvullakin Kalajoen markkinat olivat maan suurimpien joukossa.

Markkinoilla maisteltiin mm. voissa paistettuja rapeita muikkuja ja mukaan lähti myös kassillinen pullaa ja muita vehnäsiä. Ja pitihän sitä Porvoon lakuakin ostaa ;)  Mielelläni olisin ostanut eräältä myyjältä kauniita risuista ja kuivakukista sidottuja koristeita vietäväksi kotiin ovenpieltä koristamaan, mutta en viitsinyt alkaa junassa niitä raahaamaan.





Lauantaihin mahtui myös mummun luona kyläilyä sekä iltalenkki, yhä Kalajoella asuvan, lapsuuden ystävän kanssa. Satuimme Hiekkasärkille meren ääreen juuri parhaimpaan aikaan, kun auringonlasku värjäsi horisontin upein värein.












Sunnuntaina heräsin jo hyvissä ajoin aamulenkille. Olin lupautunut vastaamaan aamupuuron ja kahvin keitosta, joten piti ehtiä ennen sitä käydä happihyppelyllä. Pitkäsenkylän vainiot heräilivät hiljaa harmaaseen lokakuun aamuun, kun hölkkäilin karjanteitä pitkin peltojen keskellä. Lapsuuden maisema on muuttunut melkoisesti lähivuosina. Tätä nykyä vainiota ei enää korista harmaiden latojen rivistöt, vaan valtavat valkoiset tuulimyllyt, joiden siivet halkovat ilmaa Mustilankankaan tuulipuistossa. Näiden jättimäisten "hattivattien" olemassa olo ei jää huomaamatta edes illan pimeässä;  silloin metsän reunasta hohkaa punaisten valojen rivistöt.






Sunnuntaina oli onneksi vielä hieman aikaa turista niitä näitä porukoiden ja isoveljen kanssa ennen kuin tuli aika lähteä takaisin Ylivieskaan junalle. Tai itse asiassa en mennyt suoraan junalle vaan kävin vielä hetken aikaa ihastelemassa kummityttöni eloa ja touhuja. Hän on niin kovin reipas tyttö! Sieltä se jo käveli mummolansa ovelta vastaan, eikä ikää ole vielä edes yhtä kokonaista vuotta. Pääsin myös pukemaan hänet ulkokamppeisiin ja viemään pienelle vaunukävelylle, jotta saatiin tyttö päiväunille kirpeään syyspäivään. Alkoi ihan itseänikin nukuttumaan, kun katsoi lämpimiin vällyihin kapaloitua tyttöä, joka niin tyytyväisenä jatkoi uniaan vaunujen lämmössä.

5. lokakuuta 2015

Tyyntä myrskyn jälkeen

Tunnelmia viikonlopulta;  luontoa Valio-myrskyn jälkeen, kun uusi aamunkajo toi tullessaan kauniin ja tyynen syksyisen päivän. Lauantai-iltana juhlittiin ystäväpariskunnan hääjuhlaa tunnelmallisessa vanhassa riihessä Jyväskylän Ruokkeella, johon lisätunnelmaa toi myrskyn katkaisemat sähköt sekä kymmenet kynttilät. Kiitos aggregaatin, saimme kuitenkin lämpimää ruokaa ja illan päälle bändikin pääsi estradille soittimien kera, kun sähköt palautuivat juuri kreivin aikaan :)

******
 

 
 
 

******
 
 



helmat ojennukseen!