Elokuun yössä, Kallaveden laineilla

Elokuun viimeinen viikonloppu. Syksyinen, mutta lämmin ja aurinkoinen viikonvaihde. Elonkorjuujuhlia, ruokafestivaaleja, kulttuuria, musiikkia, ulkoilua. Venetsialaiset; mökki- ja veneilykauden päätösjuhla. Ilotulitusta. Mutta ennen kaikkea, luonnon tarjoama upea valo- ja värishow taivaalla! Superkuu, revontulet, auringonlaskun koko värikirjo. Näky, johon minä en koskaan kyllästy. Mennyt viikonloppu oli kuin pala unelmaa. Unelmaa, jossa minä elän ja hengitän.

“ Look deep into nature, and then you will understand everything better. “

 

~ A. Einstein ~

 

*****

 

 

*****

 

 

 

Vuorilampi metsän sylissä

Vietimme eilen miehen kanssa laatuaikaa ja kävimme yhdessä tekemässä illalla muutaman tunnin maastopyörälenkin Neulaniemen sekä Rauhalahden kauniissa metsämaisemissa. Pysähdyimme myös Vuorilammen nuotiopaikalle paistamaan makkarat viimeisen lämpimän kesäpäivän kunniaksi (mikäli Ilmatieteenlaitosta on uskominen...).

Pohjois-Kallavesi

Saimme nauttia täysin tyynestä, hieman painostavastakin, lämpimästä kesäillasta. En ole aikaisemmin käynyt uudella cyclocross pyörälläni maastopoluilla, joten vauhdikkaat alamäet ja hiekkaiset kurvit meinasivat vielä hieman jännittää... Kippurasarvinen pyörä tuntuu jotenkin huterammalta ohjata kuin vaikka esimerkiksi maastopyörä. Mutta hauskaa oli! Nauroin välillä niin, että mäkäräisparvet vaan lentelivät suuhun ja silmiin.

Vuorilammen rannalla, nuotion äärellä istuessani, tulen räiske metsän hiljaisuutta rikkoen, jäin pohtimaan että haluaisin viettää enemmän aikaa luonnossa ja metsässä. Pitäisi aktivoitua ja alkaa retkeilemään nykyistä enemmän luonnossa. Siitä saa niin hirmuisesti voimaa ja energiaa. Metsän tuuheille oksille ja pehmeään sammaleeseen on hyvä jättää omat arkiset murheensa ja ottaa uutta voimaa ja energiaa sen vahvoista tuoksuista ja lempeästä vehreydestä. "Metsä on suomalaisen kirkko". Kyllä kai se vähän niin on.

Elokuun tunnelmia

Kesä on mennyt, noh, kesää odotellessa. Nyt kun lämpöaalto tuntuu vihdoin pyyhkäisseen Suomen yli, niin silti voi tuntea jo syksyn läheisyyden. Aamulla kosteus peittää takapihan ruohon ja terassin laudoituksen, varpaat kastuu kun hörpin aamukahvia ja kurkin järven suuntaan. Ilmassa leijuu makean sakea tuoksu johon sekoittuu menneen kesän muistoja ja tulevan syksyn odotusta. Maahan on leijunut jo muutamia keltaisia koivunlehtiäkin. Naapurin aidan takaa tuoksuu vastaleikattu ruoho.

Meidän hieman "villi hippi-puutarha"

Tunnelmia viikonlopulta. "terassi-ilta" ja ensimmäiset kynttilätkin jo!

Siihen mennessä kun olen körötellyt bussin kyydissä keskustaan on aamukaste jo lähes hävinnyt. Koleus on vaihtunut lämpöisen auringon syleilyyn. Minulla on viisitoista minuuttia aikaa istua torin penkillä auringon säteistä nauttien vaihtobussia odotellessa, kesäaikaa kun aikatauluissakin vielä eletään. Torilla käy jo melkoinen kuhina. Sitä on aina yhtä kiva seurata.

Meidänkin taloudessa koitti arki tämän viikon maanantaina. Mies palasi pitkän kesäloman jälkeen töihin ja suoraan viikon työmatkalle. Minullakin jo kesän lomat pidettynä. Viime viikonloppuna saatiin mansikat torilta pakkaseen ja ensi viikonlopuksi on suunnitelmissa mustikkametsälle meno. Uusi isompi pakastinkin on tilattu ja saapuu meille perjantaina.

Kissa on viihtynyt nyt pitkiäkin aikoja valjaissa takapihalla. Olen ollut ihan ihmeissään, kuinka hyvin se osaa nykyään olla remmin päässä valjaissa; ei riuhtomista, venkoilemista, karkaamisyrityksiä. Sen uskaltaa jättää valjaissa ulos jopa itsekseen joksikin aikaan. Vielä viime kesänä sitä piti olla koko ajan vahtimassa, ettei tule valjaista läpi ja karkaa. Tästä "ihmeestä" on kiittäminen anoppilan suuntaan, jossa olivat meidän Japanin matkan aikana ulkoiluttaneet kissaa ahkerasti. Tämän "mummolareissun" jälkeen kissa on osannut olla valjaissa kuin vanha tekijä. Uskomatonta.

Sunnuntaina tein pitkän pyörälenkin Kuopion kauniita maaseutuja kierrellen. Lenkki kulki reittiä;  Hiltulanlahti - Puutossalmen lossi - Ritisenlahti - Kurkimäki - Haminanlahti - Pitkälahti. Matkaa kertyi kaikkinensa 65 kilometriä ja olin niin iloinen, että takapuoleni kesti sen! Ostin hiljattain uuden penkin pyörään ja se toi kaipaamani helpotuksen ennen niin tuskaiseen kipuun, jonka pitemmät pyörälenkit aiheutti. Tämän pyörälenkin varrelle osui monta sellaista ihanaa maaseutumiljöötä, jonne voisin hyvin kuvitella joskus asettautuvani. Hiltulanlahti ja Haminanlahti eritoten! Ihania paikkoja kaikkinensa.

Vaikka pidänkin todella paljon alkukesästä, jolloin kirkkaan vihreä väri valtaa maisemaa ja joka paikka huokuu jotain uutta ja odotusta kesästä, niin myös tässä loppukesässä on oma viehätyksensä. Pimenevä illat, huumaava viljapeltojen tuoksu, iltapäivän paahteinen aurinko, marjasadot. Tekee mieli kaivaa jo kaapeista syksyn neuleet ja värit vaihtuu pastelleista murrettuihin ruskeaan ja leijonankeltaiseen. Saappaan varret pitenee, paksumpi huivi kietoutuu aamuisin kaulaan.

Iltaisin pimeys meinaa yllättää. Jokos se kymmeneltä on pimeää? Iiiiik! Takapihan aurinkokennovalot syttyvät yhä aiemmin ja aiemmin. Tekee mieli sulkea sälekaihtimet jo yhdeksän jälkeen. Illan hämärtyessä takapihalle muuttanut siiliperhe mönkii piiloistaan niin, että kauhea tuhina ja rapina vain kuuluu. Kuunsilta piirtyy tyynen järven pintaan. Taivaanranta värjäytyy ensin punertavaksi, sitten tumman sinertäväksi ja lopulta hämärä peittää maan. On elokuu.