Joskus elämä koettelee. Varmasti meistä jokaista, vuorollaan, tavalla tai toisella. Se tuo eteemme odottamattomia murheita, menetyksiä, sairauksia. Elämä ottaa ja antaa. Se tuo auringon eteemme, juuri sinä hetkenä kun sitä eniten tarvitsemme. Se antaa toivon. Ja uskon huomiseen. Meillä jokaisella on täällä maailmassa tarkoituksemme, oli tiemme sitten pitkä tai lyhyt. Tasainen tai kuoppainen. Elämä ei ole reilua tai epäreilua. Se vain on. Lopultahan me kaikki olemme vain yhtä ja ainutta universumia. Minusta ainakin on lohduttavaa, että olen vain pieni ihminen tässä suuressa maailmassa.
Alla ote Heikki Niskan runosta Pikkutyttö mehtäsä. Omistan sen kaikille vakavaan sairauteen kuolleille ja heidän läheisilleen.
"Kannan mukana terästä ja tulta, oon pikkutyttö mehtäsä. Painun sammaleelle sykkyrään. Liki näkymätöntä äitiä, liki kaukaista issää. Oon suon musta henki, kynnenkevyt tuulen viejä."
