11. kesäkuuta 2015

Terassin huoltoa, osa 2

Eilen illalla, kymmenen maissa, istahdin terassin penkille ja huokaisin. Nyt se on valmis! Enää grilli ja pari kukkatelinettä puuttuu!

Parin viikon puunaus ja punnerrus, hikeä ja jokunen kirosana. Kasa kahisevaa Kodin Terraan sekä Ikeaan. Tässä projektin matka alusta loppuun kuvina:


*****


Päädyin öljyämään terassin kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran jälkeen terassi oli jo aika hyvän näköinen ja tykkäsin väristä (vaalea, konjakin ruskea). Mutta koska vanhat ja kuivat laudat imivät niin paljon öljyä ekalla kerralla (lähes tuplaten sen määrän mitä olin alun perin laskenutkaan!), päätin tehdä käsittelyn vielä toistamiseen. Pysyypä ainakin pidempään paremman näköisenä. Toki myös väri syveni ja yleisilme tummui sitä myöten.

Toissa iltana käsittelimme vanhat parvekekalusteeni samaisella öljyllä ja eilen illalla kasattiin vielä pari uutta terassikalustetta valmiiksi. Ja vaikka kello oli sitten jo aika paljon ja väsymys kaamea, niin en malttanut olla laittamatta kalusteita paikalleen. Niinpä illan hämärtäessä vielä rymysin terassilla ja möbleerasin paikat kuntoon.

Nyt sitten vaan odotellaan niitä aurinkoisia hellepäiviä ja lämpimiä kesäiltoja. Ja vieraita! :)  Kyllä on hyvä mieli aloittaa huomisen jälkeen kesäloma. Taidanpa poksauttaa kuohuvan auki ja kilistää lasillisen tälle projektille. "Kanpai!" - ja kohti nousevan auringon maata ;)

1. kesäkuuta 2015

Terassin huoltoa, osa 1

Viikonloppuna oli lämmintä ja aurinkoista. Päätin hyödyntää kelien suomat mahdollisuudet ja lompsin kartanolle lauantaina heti aamukahvien jälkeen. Ensin leikkasin taloyhtiön nurmet (oli meidän talonmiesvuoro) ja sen jälkeen siirryin terassin kimppuun. Vihdoinkin!!

Kuten alla näkyy, niin terassimme todella kaipasi jo huoltoa :D   Olemme asuneet tässä nyt 2,5 vuotta ja meidän aikanamme tälle ei ole tehty yhtään mitään... ja sen se on näköinenkin. Entinen maali / öljy / petsi - tai mikä lieneenkään - oli jo todella pahasti hilseillyt ja kulunut. Aloitin homman vanhoista parvekekalusteistani, jotka ensin pesin terassipesuliuoksella. Huh huh, mikä lika niistä irtosi. Niihin olikin ehtinyt patinoitua jo varmaan 8 vuoden katupölyt ynnä muut. Sen jälkeen siirryin pesemään samaisella tehopesuliuoksella terassilautoja. Homma oli itsessään aika helppoa, mutta veden kantaminen sisältä sankoissa tuotti aikamoisen lisätyön... Myöhemmin hokasin, että ois voinut koittaa vetää puutarhaletkun yläkerran kylppäristä ikkunan kautta tuohon terassille :)  ois saattanut hieman nopeuttaa tota hommaa.

 
Meidän terassi on ehkä neljä kertaa neljä metriä. Koska keli oli aurinkoinen ja aika kuumakin, niin pesin terassin useammassa osassa. Terassipesuliuos ei nimittäin saa kuivata, ennen huuhtelemista. Niinpä etenin muutaman neliön osissa;  lautojen perusteellinen kastelu - pesuliuoksen levitys pehmeällä harjalla - n. 10 minuutin vaikutusaika - pesu / hankaus kovemmalla harjalla - huolellinen huuhtelu. Ja voi jösses, miten sitä likaa ja vanhaa pintaa lähtikin pois! Kova oli homma kyllä.



Tehopesu onneksi riitti tällä erää, vaikka entinen maali (tai mikä liekään pintamateriaali) todella tiukassa olikin. Niinpä hiljattain ostamani hiomakone oli tällä erää turha ostos. Nyt odotellaan, että terassi kuivaa hyvin pesun jäljiltä ja sitten pääsee siihen ehkä kiitollisimpaan osuuteen, eli öljyämiseen. Uskon, että tästäkin vanhasta terassista saadaan vielä ihan kelpo ja nätti "kesäolohuone".

Eilen sunnuntaina en viitsinyt vielä alkaa terassia öljyämään vaan päätin kuivumista odotellessa maalata ensin noi auringon polttamat ikkunanpuitteet ja takaoven. Tämä homma on ollut jo viime kesästä saakka taloyhtiön asukkailleen asettamalla "työlistalla". Minä olen vähän laiskanpuoleinen teippailemaan mitään maalarinteippejä tai tekemään muitakaan suojauksia maaliroiskeilta, joten homma oli hitaan puoleista pipertämistä, kun piti varoa, ettei koko lääniä sotke maaliin. Tuollainen sävytetty ja juokseva kuullote nimittäin roiskuu, vaikka kuinka yrittää olla tarkkana pensselin kanssa. Sainpa siinä samalla aikamoisen kasan "pisamia" naamaani :D

No mutta. Loppu hyvin kaikki hyvin. Tuloksen näkee alta. Ihan kivasti muuttui terassin julkisivu edukseen. Laitanpa terassista lisää kuvia sitten kun loppusilaus eli öljyäminen on saatettu päätökseen. Sen jälkeen olisi vielä jäljellä loppusilauksen-silaus, eli kalustaminen ja sisustaminen. Se ehkä kaikkein mukavin osuus!