Ensilumi...

..tuli tänä vuonna Kuopioon 16.-17. lokakuuta välisenä yönä. Ihan säpsähdin kun avasin viime torstaina aamutuimaan sälekaihtimet ja maa oli jo paksulti lumen peitossa.

Taloyhtiön pihatalkoot eivät sen vuoksi olleet tänä syksynä kovin kummoinen menestys, koska pihalle ei pystyttyä juurikaan mitään tekemään... Ja minä onnistuin missaamaan (tarkoituksella ;)) yli puolet talkooajasta, kun olin tallilla hevosta hoitamassa :D  Kerkesin paikalle juuri sopivasti evästauon aikaan ja toki illalla myös taloyhtiön illanviettoon. Meillä on oikein mukava naapurusto ja tullaan kaikki hyvin juttuun keskenämme. Se on kyllä huippu juttu! Sovittiin parin naapurin kanssa, että mennään yhdessä ratsastamaankin joku päivä. Hekin entisiä hevosihmisiä ja toivoivat kovasti uutta kipinää harrastamiseen.

Lauantaina iski oikein kunnon myräkän iltapäivästä..

Hoidin kyllä oman osuuteni jo viikkoa aiemmin, kun ahkeroin pihalla useamman tunnin "haravoimalla" lehdet keräävällä ruohonleikkurilla. Kauhea homma, mutta kävi hyvin ulkoilusta ja liikunnasta samalla :)  Tosin piha oli jo seuraavana päivänä lähes saman näköinen, kun myrskyävä tuuli heitti puista lisää lehtiä pihaan...

Eilen askartelin-paskartelin vähän onnittelukorttia ynnä muuta kivaa. Kävin maanantaina Tiimarissa ostoksilla, kun siellä on nyt joku varastontyhjennys (osta 3, maksa 2) menossa. Sain aika huokeaan hintaan paljon askartelu- ja maalaustarvikkeita. Nyt kun vain olisi aikaa toteuttaa noita kaikkia ideoita :)

Tiimarissa oli paljon nättejä käsintehtyjä papereita, yms.

Myös pieni "pipotehtaani" on taas laulanut. Viime viikolla neuloin kaksi pipoa ja sain hyvään mittaan myös vinoraitaneuleella toteutetun kaulurini. Löysin nyt myös tosi kivan (mutta aika vaikean) palmikko-villasukkien ohjeen, jota voisin kokeilla sitten seuraavaksi...

Tämän päivän keli on jokseenkin masentava;  yön aikana satanut uusi lumi sulaa jo kovaa kyytiä kenkiä kastelevaksi loskaksi, kun taivaalta losottaa kaatamalla vettä. Tuulee myös kovasti. On niin harmaata ja märkää. Yök. En tykkää yhtään. Tänään voi olla vähemmän mielenkiintoinen tallireissu, koska ratsastuskenttä on todennäköisesti yhtä kuravelliä ja maastopolut liukkaita. Sellaista tänne tällä erää.

Treeniä, treeniä..

Tässä kuvapläjäys viime sunnuntain tehotreenistä. Kuvista ei ehkä välity se, että olin aivan hiestä märkänä ja tunnin päätteeksi ihan rättiväsynyt. Mutta kivaa oli, anyway! :)  Hevosen omistajan pitämä treeni oli todella hyvä ja opin taas paljon uusia juttuja. Tunnin teemana oli istunta sekä pidätteet, asetukset, taivutukset ja siirtymät. Piti panostaa kulmien ratsastamiseen ja saada hevonen taipumaan kauniisti uralla. Eipäs ollutkaan niin helppoa, kun alla ei ole ratsastuskoulun "automaatti", joka tekee osan töistä jo pelkästään ulkomuistista ja kun täytyy tuossa samalla keskittyä omaan istuntaan ja ryhtiin sekä käsien paikkaan...monen monta asiaa täytyy hallita yhtä aikaa, huh huh :D

Mama - muistoissani

Lapsena olin hevoshullu henkeen ja vereen. Lähes asuin tallilla; päivät koulussa, illat tallilla. Hengitin hevosen tuoksua, keräilin hevosen jouhia vihkojen väliin, pidin tallipäiväkirjaa, harjasin, puunasin, käytin viikkorahoja raveissa oleviin valjasautoihin, joista ostettiin hoitohevosille harjoja tai muita pieniä tarvikkeita. Hoitohevosia oli yhtä monta kuin niillä lempinimiä; vinkkeli, lennu, jazzi, vivatti... Kavereiden kanssa emme juuri muusta puhuneetkaan kuin hevosista ja ainoa lehti jonka postimies kiikutti minulle oli Hevoshullu.

Vinkkeli oli ensimmäinen hoitohevoseni. Olen tässä 9 vuotias. Uu jee, mikä tuulipuku! :)

Kävimme kavereiden kanssa eräällä meidän kylällä sijaitsevalla pienellä ravitallilla lähes koko lapsuuden ajan. Vuodet ja hoitohevoset vaan vaihtuivat välillä. Myös hevosmiestaidot karttuivat siinä matkan varrella. Ratsastustakin tuli harjoiteltua; yksi mieleenpainuva kesä oli se, kun pääsin ensimmäistä kertaa ihan itsekseni Kalajoen Hiekkasärkillä sijaitsevalle tallille ratsastusleirille. Voi sitä onnen päivää! Sen jälkeen kävin aina satunnaisesti siellä myös ratsastustunneilla. Ratsastusta pääsin harjoittelemaan myös ystäväni pippurisella Edi-ponilla sekä muilla tuttujen, kavereiden ja naapurin hevosilla. Mutta tosissaan ratsastuksen makuun pääsin vuonna 1995, kun jotain sykähdyttävää tapahtui elämässäni...

Ystävykset

Yksi elämäni ikimuistoisimmista ja onnellisimmista päivistäni oli se, kun ensimmäinen (ja tähän mennessä myös viimeinen) ihka oma hevonen astui meidän pihaan kuljetusauton uumenista. Bahama Mama, silloin 14 vuotias amerikkalais-ranskalainen lämminveri tamma. Mama, mummu tahi mampselli, kuten isäni tapasi sanoa. Muiden silmissä tuo "vaatimaton-halpa-osaamaton-ex-ravuri" herätti varmaan aikamoista kummastelua, mutta minulle tuo parilla tuhannella markalla hankkimamme lämminverinen tamma oli kuin lottovoitto! :)  Meinasin kirjaimellisesti tikahtua onnesta sinä päivänä, kun eka kertaa kipusin Maman selkään omalla kotipihalla ja tajusin, että siitä lähtien olen vapaa tekemään sitä aina kun huvittaa.

Pitkäsenkylän vainioita...old sweet memories..

Mama oli todella kiltti ja säyseä tapaus. Hoidettaessa se yleensä melkein nukahti, kun sitä harjaili. Sen kanssa ei tarvinnut pelätä edes silloin kun kohtasi maastossa trakroreita tai viljapuimureita. Ratsastuksesta se osasi meille tullessa lähinnä vain perusavut mutta parin vuoden aikana se oppi paljon uutta ja käytiin me estekisoissakin onneamme kokeilemassa silloin tällöin. Mutta kaikkein eniten nautin silloin, kun käytiin maastossa pitkiä lenkkejä, välillä vauhdikkaammin ja välillä vähän rauhallisemmin. Kentälläkin jaksettiin jauhaa tunteja ja taas tunteja kouluratsastuksen kiemuroita opetellen. Tosin ei niin hyvällä menestyksellä :D  Maman vahva ravitausta ja siitä johtuva jäykkä "oikea puoli / kierros, ei koskaan hävinnyt. Tai sitten olin vain liian laiska treenaamaan sitä vaivaa pois.

Kesät Mama asusteli meidän omilla tiluksilla "kesäpihatossa", mutta talviaikaan vuokrattiin tallipaikkaa niin meidän naapurin tallista kuin myös ystäväni tallista. Omaa talliakin aloimme jo navetan taakse suunnittelemaan ja muistan, että isän kanssa käytiin joskus rakennuslupa-asioistakin keskustelemassa jossain. Mutta se homma sitten jäi, kuten jäi myös rakas hevosharrastukseni...

Teininä T-paitojen piti olla aina jotain Xtra-large kokoa...en tiiä miks?! :D

Kun peruskoulu oli ohi ja alkoi opiskelu lukiossa, jotain tapahtui. Mukaan oli tullut eri paikkakunnalla asuva poikaystävä, uusia kavereita, diskoja, menoja... Yhä vähemmän aikaa tuntui jäävän hevoselle. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että olin silloin hyvin hämmentynyt ja henkisesti aika repaleinen nuori. En osannut oikein priorisoida asioita elämässäni silloin. Mielialat heittelivät laidasta laitaan, toisena päivänä halusin tuota ja toisena tuota. Lukiossa ollessani olin kirjaimellisesti hukassa, henkisesti. En tiennyt y.h.t.ä.ä.n. mitä elämältäni haluan. Ja valitettavasti se heijastui myös tähän hevosen omistamiseen...

Niinpä eräänä syksyisenä päivänä, pitkän harkinnan jälkeen, Maman entiset omistajat hakivat sen pois. Mama myytiin takaisin sinne josta aikanaan sen ostimmekin. Se pääsi sinne viettämään ansaittuja eläkepäiviään ja sillä teetettiin vielä myös yksi varsa. Siellä se sai nauttia elämästään heppatyttöjen hoivattavana, kiltti kun oli ja niin herttainen.

Vaikka tavallaan olin silloin helpottunut tuosta päätöksestä, niin kyllä minä itkin. Voi luoja, että minä itkin. Ja kyllähän minä sitä kaduinkin, mutta se oli myöhästä jo siinä vaiheessa...  Kun tämä ystäväkseni muodostunut hevonen lähti elämästäni, niin jotain minussa särkyi. Pala lapsuutta ja nuoruutta hävisi sen myötä. Muutaman kerran kävin hevosta katsomassa sen uudessa (tai pitäisikö sanoa vanhassa) asuinpaikassa, mutta se aiheutti liikaa kipeitä tunteita enkä enää saanut aikaiseksi mennä Mamaa katsomaan...

Naapurin tallin ratsastuskentällä, aurinkoisena syyspäivänä.

Sen jälkeen meni vuosia, etten juurikaan talleilla käynyt. Kai minulle tuli vähän sellainen asenne, että "poissa näkyvistä, poissa mielestä". Olin katkera itselleni ja tekemiini ratkaisuihin. Tuli aika muuttaa pois kotoa, itsenäistyä omilleen. Hyvin satunnaisesti, silloin tällöin, kävin ratsastamassa. Varmasti välillä oli vuosia, etten käynyt talleilla laisinkaan. Mutta aina se liekki kuitenkin säilyi jollain tapaa; jos vaikka auton ikkunasta näki hevosia laitumella, niin hymy nousi huulille. Tai jos näki ratsukon jossain, niin pieni haikea pistos sivalsi sydäntäni. Jopa kavion jäljet hiekkatiellä saivat muistot sinkoilemaan. Sisällä palava rakkaus tähän harrastukseen ei siis koskaan sammunut.

Nyt noin 15 vuotta on kulunut siitä, kun oma hevonen myytiin pois. Ja nyt reilu kolmikymppisenä innostus hevosiin ja ratsastamiseen on syttynyt uudelleen. Parin viimeisen vuoden aikana olen käynyt ratsastamassa vähintään 4 kertaa vuodessa ja tänä kesänä käydyn kurssin jälkeen päädyin vuokraamaan hoitohevosen, jolla käyn ratsastamassa 1-2 kertaa viikossa. Tallilla käynti ei enää aiheuta samanlaisia fiiliksiä kuin lapsena, mutta ihanaa se on edelleen ja hyvin voimaannuttavaa.

Ja yllätinpä tuossa yksi päivä itseni selailemasta hevosten myynti-ilmoituksia.... :)   Haaveeni on, että vielä jonain päivänä. Jonain kauniina päivänä, saisin omaa hevosta ratsastaa. Mutta katsotaan, katsotaan. Ehkä joskus. Lottovoittoa odotellessa.

Näissä muisteloissa tänään...
    ~ KaLine ~


Ps. kirjoitus on ajastettu. Meni pitkään, ennen kuin tunsin olevani valmis julkaisemaan tämän tekstin. Hassua :)  Ja kuvat sen vuoksi epäselviä, kun on skannattu vanhoista valokuvista.

Hoitohevonen

Tässä tämä pieni mutta pippurinen vuokrahevoseni. Jii (oikea nimi jääköön nyt salaiseksi) on 15-vuotias suomenhevos ruuna. Aika pieni kooltaan. On kyllä niin kiltin oloinen tapaus, että! Ratsastaessa silti myös vauhtia riittää. Osaavakin on, jos vain osaisi mennä sillä :D  Mutta ehkä opin vielä.

"MIKÄ toi on?!" - ilme

Vakiovuokrauspäiväni on keskiviikkoisin, eli tänäänkin pääsen taas hevosta hoitamaan. Lisäksi pyrin käymään Jiin luona myös toisena päivänä viikossa, tilanteen mukaan kuinka omistajan kanssa sovitaan.

Viime keskiviikkona ratsastin noin tunnin verran. Lähinnä vain tutustuttiin Jiin kanssa toisiimme. Tehtiin asetuksia ja mentiin voltteja. Tein pidätteitä, pysähdyksiä, peruutuksia. Yritin saada sekä itseni että hevosen rennomaksi, kuulolle ja pohkeelle. Kokeiltiin vähän laukkaakin. Meitä tais molempia jännittää... Olin aika hermostunut, kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. En saanut omaa asentoa hyväksi ja tuntui että istun ihan p*skan jäykkänä, ryhti hukassa. Hetkittäin oli tosin myös fiiliksiä, että hyvinhän tämä sujuu. Noi lyhyet hetket valoivat uskoa, että kyllä se vielä tästä. Opin ratsastamaan Jiillä, kunhan vain keskityn ja harjoittelen.

Sain omistajalta hyviä neuvoja tämän päiväistä ratsastusta varten, joten eiköhän se tästä :)  Kivempi ratsastaakin, kun on jo valmiiksi mielessä juttuja joita harjoittelee ja joihin kiinnittää huomiota. Ettei siitä tule vaan semmosta kentän päämäärätöntä kiertämistä. Sovittiin myös omistajan kanssa, että hän pitää mulle oikein semmosen tehovalmennuksen tulevana sunnuntaina Jiin kanssa. Hitsi miten kivaa, mutta myös jännittävää joutua omistajan tarkkaavaisen silmän alle :)

Toi ratsastusjuttu on tosi kivaa, mutta se ei ole edes se tärkein juttu mulle tässä hommassa. Kokonaisuus ratkaisee. Saan paljon iloa jo pelkästään siitä, että saan touhuta tuon hevosen kanssa. Harjailla sitä ja höpötellä sille jotain hölmöjä omia juttujani :)  

Sienisatoa ja muita kuulumisia

Monenlaista touhua on riittänyt lähiviikoilla. Eilen perkasin ja pakastin ämpärillisen sieniä. Mies toi nämä kivat tuliaiset anoppilasta Uuraisilta, jossa oltiin ahkeroitu sienimetsällä kauniissa syyssäässä. Suppilovahverot ja kanttarellit menivät ensin paistinpannulle ja sen jälkeen sopiviin annospussiin pakasteeseen. Osa tosin syötiin jo samantien kermaisen uunilohen kanssa. Nam! :P

Maanantaina meillä kävi vieraita kaukaisesta maasta :)   Eräs australialainen pariskunta oli asuntoautoilemassa Euroopassa ja piipahtivat myös Suomen syksyä ihastelemaan. Kävivät Uuraisilla ja myös meillä täällä Kuopiossa. Mies tutustui heihin omalla australian melontareissullaan, joten siitä siis tuttuja meille.

Tänään kesällä orastamaan alkanut hevosharrastukseni saa vihdoin jatkoa! Alan käymään 1-2 kertaa viikossa ratsastaan yhtä yksityistä suomenhevos-ruunaa. Sen omistaja on kiireinen opiskelija joka kaipaa hevosenhoito ja -liikutusapua. Ja minä taas etsin hevosta ratsastettavaksi, joten löimme hynttyyt yhteen tämän ajatuksen tiimoilta :)   Laitan joskus kuvia, kunhan ehdin kameran kanssa tallilla kuvailemaan. Talli sijaitsee n. 20 kilometrin päässä meiltä kotoa. Kulkeminen onnistuu vuoroin bussilla sekä omalla autolla, vähän tilanteesta riippuen. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja sekä minä että hevonen pysytään hengissä :D  jännittää toki hieman, kun hevosmiestaidot ovat kuitenkin vähän ehtineet ruostua vuosien varrella. Mutta eiköhän se siitä.

Taidekurssia on ollut nyt pari kertaa ja oikein kivaa on ollut. Olen työstänyt akvarellien kanssa ja jatkan varmaan vielä jonkun aikaa. Sen jälkeen voisin testata akryylimaaleja. Monta uutta kikkaa olen kurssilla jo oppinut, vaikka muuten se hyvin vapaamuotoista maalailua onkin. Alla ensimmäisen kerran töhertelyn ja harjoittelun tulos, kahdessa eri muodossa.

alkuperäinen maalaukseni.

Lopullinen versio, kuvankäsittelyohjelmalla viimeistelty.