Hassut elukat

Kissa aina keksii itselleen uusia unipaikkoja, jonne voi mennä rauhoittumaan (tätä tosin tapahtuu aika harvoin, koska on niin hemmetin seurallinen otus ja kulkee meidän perässä aamusta iltaan. Ei saa edes vessassa tai suihkussa yksin käydä, kun toinen änkeää mukaan...). Nyt se on ihastunut makuuhuoneessa olevaan pyykkipussiin...  Sinne se hypähtää sulavasti tuosta pienestä reiästä ja nukkuu siellä tyytyväisenä pyykkien seassa.

 

 

Kissan uusi unipaikka

Toinen hassu otus on tämä mun ihana vuokrahevonen! Tai hassu ja hassu. Hirveän suloinen ainakin :)  Tämän kiltimpää hevosta saa kyllä hakea. Aina niin hyväntuulinen ja yritteliäs. Tallille kun menee, niin kaikki stressi ja murhe unohtuu. Lauantaina oli ratsastuskenttä ja tiet niin peilijäässä, että minun piti taluttaa hevonen ensin metsän taakse pellolle, jossa pystyi sitten ratsastamaan. Siellä oli sopivasti pehmeää lunta, eikä ollenkaan liukasta. Pakkanen vaan oli sen verran kiristymään päin, että hepalla jäätyi turpa- ja otsajouhet :)  minulla meinas reidet ja sormet jäätyä. Tuossa metsäpolulla kun hevosta talutin, niin mietin että se on kuin kiltti koira. Seurasi niin rauhallisesti perässäni, eikä yhtään vouhottanut menemään. Antaa hyvin ihmiselle tilaa, eikä yritä tuuppia tai kävellä päälle. Hyvin on Hellu sen kouluttanut kyllä. Tämä poika osaa myös mm. kumartaa sekä paljon muitakin ns. "maasta käsin" temppuja. Niitäkin tuli sunnuntaina opeteltua.

Höppänä :)

Sairasloma vai loma sairastaen

Tässä tuli vietettyä sohvan pohjalla 3 päivää. Kotikonnuilla vierailtuani toin tullessani jonkun kivan pienen "tuliaisen" ja sitten pitikin maata räkä poskella tiistaista torstaihin asti kuumeen latistamana. Hassuinta tässä on se, kun sain kuulla että myös kaksi muuta meidän seurueesta oli tullut tähän samaiseen tautiin. Vietimme nimittäin lauantaina isolla kaveriporukalla iltaa Hiekkasärkillä uudehkossa irkkutyylisessä ravintolassa (olipas muuten hauska ilta!! :D). Ehkä joku oli vahingossa aivastanut meidän ruoka-annoksiin, tai jotain.

Mutta aina jotain hyvää jos huonoakin, sain nimittäin "loman" aikana joulukortit hommattua, kirjoitettua sekä postitettua. Lisäksi myös pieni pipotehdas taas lauloi...

Meillä on onneksi tuo yksi kehräävä karvakorva, joka jaksaa aina ilahduttaa olemuksellaan ja olla seurana vaikka viettäisi koko päivän kuumeisena vällyjen alla :)   Kissa taitaa olla enemmän kuin tyytyväinen, että joku on hänen uniseuranaan päivät pitkät.

Sherpa-peitto on Piiparisen mieleen. Siihen on kiva käpertyä unille.

Eilen sain taas seurata oravan touhuja ikkunasta käsin. Huomioin sellaisen seikan, että kun tämä orava oli tunkenut poskensa täyteen pähkinöitä, se kävi piilottamassa niistä osan milloin minnekin;  lumihankeen, kukkapurkkiin, kajakin alle, ikkunalaudalle....  ovelia otuksia! :)   osaisipa itsekin olla yhtä säästeliäs esimerkiksi karkkien suhteen...

Viime päivinä on ollut komeita auringonlaskuja...

Tällä viikolla on heppahommat jääneet vähiin tämän sairastelun vuoksi. Tosin nyt tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus taas mennä ja sunnuntaina olisi myös pitkästä aikaa Hellun pitämä valmennuskin edessä. Sitä taas jännityksellä odotan. Toivottavasti olen ehtinyt parantua siihen mennessä kokonaan, että jaksaa kunnolla panostaa ratsastukseen ja uuden oppimiseen.

Itsenäisyypäivänä olen viimeksi tallilla käynyt. Silloin kävin tekemässä semmosen rentouttavan höntsäilymaaston. Oli kyllä kiva reissu. Ihan alkoi ääneen naurattaan kun laukattiin hangessa pellon reunaa. Heppa innostui niin kovin. Korvat hörössä ja jalat reippaasti harppoen se pinkoi menemään. Onneksi silti myös jarrut löytyivät :)   Tilan omistajan peltoja saa käyttää myös ratsastukseen, kunhan kulkee reunoja pitkin. Tämä on kyllä hyvä juttu siltäkin varalta, että jos ratsastuskenttä on huonossa kunnossa niin voi mennä ainakin pellolle ratsastamaan, jos ei muuta.

Itsenäisyypäivän viettoa maastoreissun merkeissä

Maalausprosessi ja käsiala

Niin kuin kirjoittamisessakin, myös maalaamisessa ja piirtämisessä meillä jokaisella on oma käsiala. Olen oivaltanut oman "taiteellisen" käsialani vasta hiljattain. Ehkä se oivallus lähti siitä, että vaikka kuinka yritin tehdä jotain maalausta eri tavalla tai hieman eri tekniikalla, oli lopputulos kuitenkin aina sellainen minun tekemän näköinen.

Kun saan jonkun idean esimerkiksi jostain näkemästäni tilanteesta tai vaikka kuvasta, niin lähden työstämään sitä päässäni ja kasvatan inspiraatiota. Minulle saattaa tulla hyvin tarkka mielikuva siitä, miltä haluaisin lopputuloksen näyttävän. Ja toki kun maalausta lähtee tekemään, pitää mielessä ollakin selkeä ja vahva ajatus lopputuloksesta. Pitää silti muistaa, että myös sille omalle käsialalle ja ennen kaikkea tulkinnalle pitää jättää tilaa.

Kun työtä lähtee tekemään niin se elää siinä mukana, viiva viivalta, väri väriltä, eikä siitä koskaan tule sellainen kuin alun perin sieluni silmin näin. Joskus se harmitti paljonkin ja koin epäonnistuneeni, mutta nyt olen ymmärtänyt, että TÄMÄ on se mun käsiala ja tyyli. Jokainen työ on tulkinta siitä jostain hetkestä, kuvasta, kokemuksesta, eikä mikään valokopio aivojen syövereistä :D  Ja kai sitä pikkuhiljaa oppii jopa tykkäämäänkin siitä omasta tavasta luoda jotain. 

Oma maalausprosessini noudattaa yleensä seuraavaa kaavaa:  ajatus - idea - inspiraatio - hahmottelu lyijykynällä - tarkat yksityiskohdat vesivärein (märkää kuivalle) - paperin kastelu - suuremmat pinnat ja linjat vesivärein (märkää märälle) - paperin kuivatus - loppusilaus vesi- tai peitevärein.

Alla viimeisimmät työni. Näistäkin pystyn oman käsialani hyvin tunnistamaan. Pakko tähän loppuun vielä todeta, että piirtäminen ja maalaaminen on minulle kuin terapiaa. Se on ehdottomasti yksi rakkaimmista ja tärkeimmistä harrastuksistani. Aloitettu työ vie mennessään ja ennen kuin huomaankaan olen vesivärien roiskeissa kylppärin lattialla ahertanut maalauksen kimpussa jo kolmatta tuntia.... suosittelen kaikille! :)  Minun mielestäni jokainen ihminen on luova, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

 

 Lisää töitäni täältä (kotisivun nimi ja osoite ovat muuttuneet).

Pari palaa Varkaudesta

Eräänä syksyisenä sunnuntaina Varkaudessa, kun odottelin miestäni luennolta, sain inspiraation kiertää läheisiä komeita rakennuksia. Melkoisia kummitustaloja....spooky!  ;)

Kurre ja Eino

Eino-myrsky saavutti Kuopion sunnuntaina aamupäivästä. Kova tuuli ei silti onnistunut säikyttelemään pihapiirissä reviiriään pitäviä oravia, vaan ne tulivat rohkeasti ruoka-apajille terassille, vaikka tuuli meinasi viedä niiden tuuheat hännät välillä mennessään.

Meillä ei ole tapana säännöllisesti ruokkia pihapiirin elukoita, mutta silloin tällöin laitan kourallisen pähkinöitä tai auringonkukansiemeniä terassille oravia varten, jotta kissamme saa jotain ihmeteltävää ja katseltavaa päiviensä iloksi. Ja siis tottakai kissa on visusti ikkunaruutujen sisäpuolella... mitään teurastuskekkereitä en sentään tässä aja takaa... :D  ihan vain selvennyksenä.

.


Kissa jaksoi päivystää tässä asennossa lähes hievahtamatta, monta tuntia...

Taivuttelua

Tässä pieni kuvasarja edellisestä valmennuksesta, toissa viikolta. Tällä kertaa mentiin jo aika kivasti ja oli tosi hienoa huomata kehittyneensä :)   Hevonenhan osaisi vaikka mitä, mutta ratsastajan taidoissa on vielä hiomista...

Treenattiin taivutuksia ja muodossa kulkemista hyvin yksinkertaisilla voltti ja pääty-ympyrä harjoituksilla niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin. Hihkuin onnesta kun sain hevosen rentoutumaan ja kulkemaan nätisti muodossa, pyöreästi linjojen suuntaan. Hip hei! :)

Käynti ja ravi (harjoitusravi erityisesti) sujuivat hyvin, mutta laukassa ja sen nostamisessa on vielä kovasti hiomista. Varsinkin oikea laukka on hankala, mutta vain minulle, ei hevoselle :)   eli ratsastajassa "vika". Olen jostain syystä paljon kankeampi oikeaan kierrokseen.



Pyöreästi kulkee. Jeee.
 

Taipuen voltille.

Asettuu mukavasti vasemmalle, mutta meikäläisen ryhti lysähtänyt komeasti eteen... :D

Laukkaharjoitusta tehtiin niin, että pääty-ympyrällä nostettiin laukka sen jälkeen kun hepan oli ensin käynnissä saanut kauniisti taipumaan ja pyöristymään. Sitten laukkaa jatkettiin rennommin pitkällä sivulla ja ennen kulmaa hiljennettiin käyntiin ja siitä asetuksen kautta pääty-ympyrälle takaisin, jne, jne.

 

Rapa vaan roiskui! :)

Kiitos kuvista ja erityisesti kärsivällisestä ohjauksesta ja opetuksesta kuuluu ihanalle Hellulle, hevosen omistajalle siis. Ilman häntä en varmaan kehittyisi tässä hommassa.

Kulttuuria ja makuja maailmalta..

Viime viikolla oltiin työtiimin kanssa Helsingissä pitämässä asiakaspäiviä. Ohjelmaan kuului niin virallista päiväohjelmaa kuin myös viihdyttävää iltaohjelmaa illallisineen. Olin järkännyt tuota tapahtumaa jo monta kuukautta, joten nyt tuntuu aika mahtavalta, että kaikki se stressaaminen on ohi. Ainakin hetkeksi aikaa...

Näissä asiakaspäivissä on kyllä myös kivat puolensa, nimittäin iltaohjelma! :)  Tämän myötä avautui mahdollisuus päästä käymään kahdessa hienossa ravintolassa syömässä oikein pitkän kaavan kautta sekä nauttimaan Helsingin kulttuuritarjonnasta.

Ensimmäisenä iltana pääsimme nauttimaan italialaisen ravintolan makumaailmasta. Tosin ruoassa oli kyllä ripaus myös suomalaisuutta. Eli voisi ehkä sanoa, että "italialainen ravintola suomalaiseen makuun" tai jotain :)   Kermainen kanttarellikeitto oli kyllä ehdottomasti menun parasta antia! Ai että, en ole koskaan eläissäni syönyt yhtä hyvää keittoa. Ravintola oli tunnelmaltaan ja palvelultaan erinomainen. Voin vain suositella. Ja heiiii, kyseessä ei todellakaan ole mikään pizza-paikka :D  eli oikeasti hyvä italialainen kyseessä.

Lisäksi kävimme katsomassa englantilaisen koomikon, Christopher Greenin, Tina C -showta. Eli kyseessä siis drag-show :)  Nauroin poskilihakset tunnottomiksi. Christopher Greenin luoma hahmo on siis amerikkalainen kantrilaulaja "white trash" Tina C, joka pukeutuu pikkutuhmiin showasuihin ja puhuu erittäin uskottavasti texas-tyyppisellä murteella. Olipa muuten myös oikeasti tosi hyvä laulamaankin :)  Kaikkinensa oikein viihdyttävä show! "Hell Yeah!, hallelujah!"

Toisena iltana käytiin syömässä Ravintola Gaijinissa, jossa tarjoillaan Pohjois-Aasialaisia makuja. Meille oli valittu 9 ruokalajin maistelumenu ja ensin kauhistuin, että jaksanko syödä kaiken. Mutta annokset olivat sen verran pieniä (kuten maisteluun kuuluukin), että sen 9 ruokalajia jaksoi syödä oikeinkin hyvin. Ja vieläpä hyvällä ruokahalulla :D   Ruoat olivat aika eksoottisia (ja hyviä!), joka teki tästä ravintolakeikasta suoranaisen elämyksen.



YUZU, APPLE & TRUFFLE SCALLOPS, eli kampasimpukkaa yms.

Ravintolan jälkeen mentiin vielä kansallisteatteriin katsomaan Nick Dearin versioima Frankenstein. Esityksen lavasteet ja valaistus oli ehdottomasti illan parasta antia. Itse näytelmäkin oli ihan hyvä ja koskettava, niin kuin vain kuvitella saattaa. Onhan Frankensteinin tarina aika veristä draamaa: rakkaudesta, tuhosta ja ihmisen moraalista.

Lavastus oli upea!

Ensilumi...

..tuli tänä vuonna Kuopioon 16.-17. lokakuuta välisenä yönä. Ihan säpsähdin kun avasin viime torstaina aamutuimaan sälekaihtimet ja maa oli jo paksulti lumen peitossa.

Taloyhtiön pihatalkoot eivät sen vuoksi olleet tänä syksynä kovin kummoinen menestys, koska pihalle ei pystyttyä juurikaan mitään tekemään... Ja minä onnistuin missaamaan (tarkoituksella ;)) yli puolet talkooajasta, kun olin tallilla hevosta hoitamassa :D  Kerkesin paikalle juuri sopivasti evästauon aikaan ja toki illalla myös taloyhtiön illanviettoon. Meillä on oikein mukava naapurusto ja tullaan kaikki hyvin juttuun keskenämme. Se on kyllä huippu juttu! Sovittiin parin naapurin kanssa, että mennään yhdessä ratsastamaankin joku päivä. Hekin entisiä hevosihmisiä ja toivoivat kovasti uutta kipinää harrastamiseen.

Lauantaina iski oikein kunnon myräkän iltapäivästä..

Hoidin kyllä oman osuuteni jo viikkoa aiemmin, kun ahkeroin pihalla useamman tunnin "haravoimalla" lehdet keräävällä ruohonleikkurilla. Kauhea homma, mutta kävi hyvin ulkoilusta ja liikunnasta samalla :)  Tosin piha oli jo seuraavana päivänä lähes saman näköinen, kun myrskyävä tuuli heitti puista lisää lehtiä pihaan...

Eilen askartelin-paskartelin vähän onnittelukorttia ynnä muuta kivaa. Kävin maanantaina Tiimarissa ostoksilla, kun siellä on nyt joku varastontyhjennys (osta 3, maksa 2) menossa. Sain aika huokeaan hintaan paljon askartelu- ja maalaustarvikkeita. Nyt kun vain olisi aikaa toteuttaa noita kaikkia ideoita :)

Tiimarissa oli paljon nättejä käsintehtyjä papereita, yms.

Myös pieni "pipotehtaani" on taas laulanut. Viime viikolla neuloin kaksi pipoa ja sain hyvään mittaan myös vinoraitaneuleella toteutetun kaulurini. Löysin nyt myös tosi kivan (mutta aika vaikean) palmikko-villasukkien ohjeen, jota voisin kokeilla sitten seuraavaksi...

Tämän päivän keli on jokseenkin masentava;  yön aikana satanut uusi lumi sulaa jo kovaa kyytiä kenkiä kastelevaksi loskaksi, kun taivaalta losottaa kaatamalla vettä. Tuulee myös kovasti. On niin harmaata ja märkää. Yök. En tykkää yhtään. Tänään voi olla vähemmän mielenkiintoinen tallireissu, koska ratsastuskenttä on todennäköisesti yhtä kuravelliä ja maastopolut liukkaita. Sellaista tänne tällä erää.

Treeniä, treeniä..

Tässä kuvapläjäys viime sunnuntain tehotreenistä. Kuvista ei ehkä välity se, että olin aivan hiestä märkänä ja tunnin päätteeksi ihan rättiväsynyt. Mutta kivaa oli, anyway! :)  Hevosen omistajan pitämä treeni oli todella hyvä ja opin taas paljon uusia juttuja. Tunnin teemana oli istunta sekä pidätteet, asetukset, taivutukset ja siirtymät. Piti panostaa kulmien ratsastamiseen ja saada hevonen taipumaan kauniisti uralla. Eipäs ollutkaan niin helppoa, kun alla ei ole ratsastuskoulun "automaatti", joka tekee osan töistä jo pelkästään ulkomuistista ja kun täytyy tuossa samalla keskittyä omaan istuntaan ja ryhtiin sekä käsien paikkaan...monen monta asiaa täytyy hallita yhtä aikaa, huh huh :D

Mama - muistoissani

Lapsena olin hevoshullu henkeen ja vereen. Lähes asuin tallilla; päivät koulussa, illat tallilla. Hengitin hevosen tuoksua, keräilin hevosen jouhia vihkojen väliin, pidin tallipäiväkirjaa, harjasin, puunasin, käytin viikkorahoja raveissa oleviin valjasautoihin, joista ostettiin hoitohevosille harjoja tai muita pieniä tarvikkeita. Hoitohevosia oli yhtä monta kuin niillä lempinimiä; vinkkeli, lennu, jazzi, vivatti... Kavereiden kanssa emme juuri muusta puhuneetkaan kuin hevosista ja ainoa lehti jonka postimies kiikutti minulle oli Hevoshullu.

Vinkkeli oli ensimmäinen hoitohevoseni. Olen tässä 9 vuotias. Uu jee, mikä tuulipuku! :)

Kävimme kavereiden kanssa eräällä meidän kylällä sijaitsevalla pienellä ravitallilla lähes koko lapsuuden ajan. Vuodet ja hoitohevoset vaan vaihtuivat välillä. Myös hevosmiestaidot karttuivat siinä matkan varrella. Ratsastustakin tuli harjoiteltua; yksi mieleenpainuva kesä oli se, kun pääsin ensimmäistä kertaa ihan itsekseni Kalajoen Hiekkasärkillä sijaitsevalle tallille ratsastusleirille. Voi sitä onnen päivää! Sen jälkeen kävin aina satunnaisesti siellä myös ratsastustunneilla. Ratsastusta pääsin harjoittelemaan myös ystäväni pippurisella Edi-ponilla sekä muilla tuttujen, kavereiden ja naapurin hevosilla. Mutta tosissaan ratsastuksen makuun pääsin vuonna 1995, kun jotain sykähdyttävää tapahtui elämässäni...

Ystävykset

Yksi elämäni ikimuistoisimmista ja onnellisimmista päivistäni oli se, kun ensimmäinen (ja tähän mennessä myös viimeinen) ihka oma hevonen astui meidän pihaan kuljetusauton uumenista. Bahama Mama, silloin 14 vuotias amerikkalais-ranskalainen lämminveri tamma. Mama, mummu tahi mampselli, kuten isäni tapasi sanoa. Muiden silmissä tuo "vaatimaton-halpa-osaamaton-ex-ravuri" herätti varmaan aikamoista kummastelua, mutta minulle tuo parilla tuhannella markalla hankkimamme lämminverinen tamma oli kuin lottovoitto! :)  Meinasin kirjaimellisesti tikahtua onnesta sinä päivänä, kun eka kertaa kipusin Maman selkään omalla kotipihalla ja tajusin, että siitä lähtien olen vapaa tekemään sitä aina kun huvittaa.

Pitkäsenkylän vainioita...old sweet memories..

Mama oli todella kiltti ja säyseä tapaus. Hoidettaessa se yleensä melkein nukahti, kun sitä harjaili. Sen kanssa ei tarvinnut pelätä edes silloin kun kohtasi maastossa trakroreita tai viljapuimureita. Ratsastuksesta se osasi meille tullessa lähinnä vain perusavut mutta parin vuoden aikana se oppi paljon uutta ja käytiin me estekisoissakin onneamme kokeilemassa silloin tällöin. Mutta kaikkein eniten nautin silloin, kun käytiin maastossa pitkiä lenkkejä, välillä vauhdikkaammin ja välillä vähän rauhallisemmin. Kentälläkin jaksettiin jauhaa tunteja ja taas tunteja kouluratsastuksen kiemuroita opetellen. Tosin ei niin hyvällä menestyksellä :D  Maman vahva ravitausta ja siitä johtuva jäykkä "oikea puoli / kierros, ei koskaan hävinnyt. Tai sitten olin vain liian laiska treenaamaan sitä vaivaa pois.

Kesät Mama asusteli meidän omilla tiluksilla "kesäpihatossa", mutta talviaikaan vuokrattiin tallipaikkaa niin meidän naapurin tallista kuin myös ystäväni tallista. Omaa talliakin aloimme jo navetan taakse suunnittelemaan ja muistan, että isän kanssa käytiin joskus rakennuslupa-asioistakin keskustelemassa jossain. Mutta se homma sitten jäi, kuten jäi myös rakas hevosharrastukseni...

Teininä T-paitojen piti olla aina jotain Xtra-large kokoa...en tiiä miks?! :D

Kun peruskoulu oli ohi ja alkoi opiskelu lukiossa, jotain tapahtui. Mukaan oli tullut eri paikkakunnalla asuva poikaystävä, uusia kavereita, diskoja, menoja... Yhä vähemmän aikaa tuntui jäävän hevoselle. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että olin silloin hyvin hämmentynyt ja henkisesti aika repaleinen nuori. En osannut oikein priorisoida asioita elämässäni silloin. Mielialat heittelivät laidasta laitaan, toisena päivänä halusin tuota ja toisena tuota. Lukiossa ollessani olin kirjaimellisesti hukassa, henkisesti. En tiennyt y.h.t.ä.ä.n. mitä elämältäni haluan. Ja valitettavasti se heijastui myös tähän hevosen omistamiseen...

Niinpä eräänä syksyisenä päivänä, pitkän harkinnan jälkeen, Maman entiset omistajat hakivat sen pois. Mama myytiin takaisin sinne josta aikanaan sen ostimmekin. Se pääsi sinne viettämään ansaittuja eläkepäiviään ja sillä teetettiin vielä myös yksi varsa. Siellä se sai nauttia elämästään heppatyttöjen hoivattavana, kiltti kun oli ja niin herttainen.

Vaikka tavallaan olin silloin helpottunut tuosta päätöksestä, niin kyllä minä itkin. Voi luoja, että minä itkin. Ja kyllähän minä sitä kaduinkin, mutta se oli myöhästä jo siinä vaiheessa...  Kun tämä ystäväkseni muodostunut hevonen lähti elämästäni, niin jotain minussa särkyi. Pala lapsuutta ja nuoruutta hävisi sen myötä. Muutaman kerran kävin hevosta katsomassa sen uudessa (tai pitäisikö sanoa vanhassa) asuinpaikassa, mutta se aiheutti liikaa kipeitä tunteita enkä enää saanut aikaiseksi mennä Mamaa katsomaan...

Naapurin tallin ratsastuskentällä, aurinkoisena syyspäivänä.

Sen jälkeen meni vuosia, etten juurikaan talleilla käynyt. Kai minulle tuli vähän sellainen asenne, että "poissa näkyvistä, poissa mielestä". Olin katkera itselleni ja tekemiini ratkaisuihin. Tuli aika muuttaa pois kotoa, itsenäistyä omilleen. Hyvin satunnaisesti, silloin tällöin, kävin ratsastamassa. Varmasti välillä oli vuosia, etten käynyt talleilla laisinkaan. Mutta aina se liekki kuitenkin säilyi jollain tapaa; jos vaikka auton ikkunasta näki hevosia laitumella, niin hymy nousi huulille. Tai jos näki ratsukon jossain, niin pieni haikea pistos sivalsi sydäntäni. Jopa kavion jäljet hiekkatiellä saivat muistot sinkoilemaan. Sisällä palava rakkaus tähän harrastukseen ei siis koskaan sammunut.

Nyt noin 15 vuotta on kulunut siitä, kun oma hevonen myytiin pois. Ja nyt reilu kolmikymppisenä innostus hevosiin ja ratsastamiseen on syttynyt uudelleen. Parin viimeisen vuoden aikana olen käynyt ratsastamassa vähintään 4 kertaa vuodessa ja tänä kesänä käydyn kurssin jälkeen päädyin vuokraamaan hoitohevosen, jolla käyn ratsastamassa 1-2 kertaa viikossa. Tallilla käynti ei enää aiheuta samanlaisia fiiliksiä kuin lapsena, mutta ihanaa se on edelleen ja hyvin voimaannuttavaa.

Ja yllätinpä tuossa yksi päivä itseni selailemasta hevosten myynti-ilmoituksia.... :)   Haaveeni on, että vielä jonain päivänä. Jonain kauniina päivänä, saisin omaa hevosta ratsastaa. Mutta katsotaan, katsotaan. Ehkä joskus. Lottovoittoa odotellessa.

Näissä muisteloissa tänään...
    ~ KaLine ~


Ps. kirjoitus on ajastettu. Meni pitkään, ennen kuin tunsin olevani valmis julkaisemaan tämän tekstin. Hassua :)  Ja kuvat sen vuoksi epäselviä, kun on skannattu vanhoista valokuvista.

Hoitohevonen

Tässä tämä pieni mutta pippurinen vuokrahevoseni. Jii (oikea nimi jääköön nyt salaiseksi) on 15-vuotias suomenhevos ruuna. Aika pieni kooltaan. On kyllä niin kiltin oloinen tapaus, että! Ratsastaessa silti myös vauhtia riittää. Osaavakin on, jos vain osaisi mennä sillä :D  Mutta ehkä opin vielä.

"MIKÄ toi on?!" - ilme

Vakiovuokrauspäiväni on keskiviikkoisin, eli tänäänkin pääsen taas hevosta hoitamaan. Lisäksi pyrin käymään Jiin luona myös toisena päivänä viikossa, tilanteen mukaan kuinka omistajan kanssa sovitaan.

Viime keskiviikkona ratsastin noin tunnin verran. Lähinnä vain tutustuttiin Jiin kanssa toisiimme. Tehtiin asetuksia ja mentiin voltteja. Tein pidätteitä, pysähdyksiä, peruutuksia. Yritin saada sekä itseni että hevosen rennomaksi, kuulolle ja pohkeelle. Kokeiltiin vähän laukkaakin. Meitä tais molempia jännittää... Olin aika hermostunut, kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. En saanut omaa asentoa hyväksi ja tuntui että istun ihan p*skan jäykkänä, ryhti hukassa. Hetkittäin oli tosin myös fiiliksiä, että hyvinhän tämä sujuu. Noi lyhyet hetket valoivat uskoa, että kyllä se vielä tästä. Opin ratsastamaan Jiillä, kunhan vain keskityn ja harjoittelen.

Sain omistajalta hyviä neuvoja tämän päiväistä ratsastusta varten, joten eiköhän se tästä :)  Kivempi ratsastaakin, kun on jo valmiiksi mielessä juttuja joita harjoittelee ja joihin kiinnittää huomiota. Ettei siitä tule vaan semmosta kentän päämäärätöntä kiertämistä. Sovittiin myös omistajan kanssa, että hän pitää mulle oikein semmosen tehovalmennuksen tulevana sunnuntaina Jiin kanssa. Hitsi miten kivaa, mutta myös jännittävää joutua omistajan tarkkaavaisen silmän alle :)

Toi ratsastusjuttu on tosi kivaa, mutta se ei ole edes se tärkein juttu mulle tässä hommassa. Kokonaisuus ratkaisee. Saan paljon iloa jo pelkästään siitä, että saan touhuta tuon hevosen kanssa. Harjailla sitä ja höpötellä sille jotain hölmöjä omia juttujani :)  

Sienisatoa ja muita kuulumisia

Monenlaista touhua on riittänyt lähiviikoilla. Eilen perkasin ja pakastin ämpärillisen sieniä. Mies toi nämä kivat tuliaiset anoppilasta Uuraisilta, jossa oltiin ahkeroitu sienimetsällä kauniissa syyssäässä. Suppilovahverot ja kanttarellit menivät ensin paistinpannulle ja sen jälkeen sopiviin annospussiin pakasteeseen. Osa tosin syötiin jo samantien kermaisen uunilohen kanssa. Nam! :P

Maanantaina meillä kävi vieraita kaukaisesta maasta :)   Eräs australialainen pariskunta oli asuntoautoilemassa Euroopassa ja piipahtivat myös Suomen syksyä ihastelemaan. Kävivät Uuraisilla ja myös meillä täällä Kuopiossa. Mies tutustui heihin omalla australian melontareissullaan, joten siitä siis tuttuja meille.

Tänään kesällä orastamaan alkanut hevosharrastukseni saa vihdoin jatkoa! Alan käymään 1-2 kertaa viikossa ratsastaan yhtä yksityistä suomenhevos-ruunaa. Sen omistaja on kiireinen opiskelija joka kaipaa hevosenhoito ja -liikutusapua. Ja minä taas etsin hevosta ratsastettavaksi, joten löimme hynttyyt yhteen tämän ajatuksen tiimoilta :)   Laitan joskus kuvia, kunhan ehdin kameran kanssa tallilla kuvailemaan. Talli sijaitsee n. 20 kilometrin päässä meiltä kotoa. Kulkeminen onnistuu vuoroin bussilla sekä omalla autolla, vähän tilanteesta riippuen. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja sekä minä että hevonen pysytään hengissä :D  jännittää toki hieman, kun hevosmiestaidot ovat kuitenkin vähän ehtineet ruostua vuosien varrella. Mutta eiköhän se siitä.

Taidekurssia on ollut nyt pari kertaa ja oikein kivaa on ollut. Olen työstänyt akvarellien kanssa ja jatkan varmaan vielä jonkun aikaa. Sen jälkeen voisin testata akryylimaaleja. Monta uutta kikkaa olen kurssilla jo oppinut, vaikka muuten se hyvin vapaamuotoista maalailua onkin. Alla ensimmäisen kerran töhertelyn ja harjoittelun tulos, kahdessa eri muodossa.

alkuperäinen maalaukseni.

Lopullinen versio, kuvankäsittelyohjelmalla viimeistelty.

Vinoraitaneuletta

Sarjatuotantoa...taisin vähän innostua. Flunssaisena on aikaa. Kuvista puuttuu miehelleni neuloma harmaa pipo, jonka tein ihan perus "2 oikein, 2 nurin" menetelmällä ja ilman tupsua. Se meni jo käyttöön, kun lähti järvelle melomaan :)

Mun suosikiksi nousi tuo leijonankeltainen pipo, joka on reilusti pitemmän mallinen ja vähän semmonen reggae-henkinen. Saatan ehkä poistaa siitä vielä tuon tupsun kokonaan, koska luulen että on vielä parempi ilman sitä. Mulla on semmonen Espritin keltainen neulehuivi, niin sopii mukavasti sen kanssa :)  Tarkemmat ohjeet tuohon vinoraitaneuleeseen löytyy vielä tuolta alta.

 

Pipon ohje löytyy siis täältä:  Ohje. Mutta tässä vielä vähän apuja tekemiseen:

Kannattaa käyttää mahdollisimman paksua lankaa sekä sukkapuikot kokoa 7-8. Aloita luomalla 49 silmukkaa (kolmelle puikolle 12 silmukkaa, yhdelle puikolle 13). On tärkeää, että kokonais silmukkamäärä on pariton! Neulo 1-2 ensimmäisetä kierrosta normaalia aina oikein -neuletta. Aloita sitten neulomaan vinoraitaa, eli "neljä oikein ja kaksi nurin", "neljä oikein, kaksi nurin", "neljä oikein, kaksi nurin", jne. jne... Jatka tätä niin kauan, että pipon mitta on n. 18 cm. Tuossa saa olla aika tarkkana, että pysyy laskuissa mukana, kun jauhaa tuota "neljä oikein, kaksi nurin". Koska se on joka puikolla aina eri kohdassa, koska se neulos siirtyy aina yhdellä silmukalla eteenpäin joka kierroksella. Eli on tärkeää pysyä tuossa "neljä oikein, kaksi nurin" siitäkin huolimatta, että kierrokset ja puikot vaihtuvat välillä. 

Sitten kun on saavuttanut tarvittavan pituuden voi alkaa kaventamaan. Se kannattaa tehdä tuon Dropsin ohjeen mukaisesti.

Saakohan tästä mun ohjeistuksesta mitään selvää...? :D  toivottavasti. Saa kysyä vielä tarkennusta, jos tarvii, tottakai.