14. marraskuuta 2011

Kirpputorimyynnin ABC

Kirppismyynti sujui loistavasti! Pääsin eroon turhasta roinasta ja sain rahaa 134 euroa puhtaana käteen 6 päivän aikana. Myyntiä tuli kaikkinensa 171 euroa, mutta siitä vähennettiin toki se yrittäjälle kuuluva pöytävuokra ja myyntiprovisio.


Alla koottuna ajatuksia kirppistouhuista. Muutamat vinkit, jotka lähtöisin omista kokemuksista :)

Myyntipöytää kannattaa käydä siistimässä ja järjestämässä mahdollisimman usein. Ainakin itse kartan sellaisia pöytiä, jotka notkuvat vaatteita epämääräisissä kasoissa. Vaikka nämä kasat saattaisivatkin kätkeä sisälleen aarteita, ei niitä jaksa alkaa kaivamaan. Pöytä pysyy siistimpänä myös niin, että laittaa mahdollisimman paljon vaatteita henkareihin. Näin ollen myös ostajan on helpompi niitä silmäillä, kun eivät ole yhdessä läjässä ja mytyssä pöydällä.

Muutamasta tuotteesta oli hintalappu kadoksissa. Niinpä suosittelenkin, että hintalaput kannattaa liimata pienelle pahvinpalaselle ja laittaa tämä koko komeus langalla sitoen kiinni tuotteisiin. Tarralaput pysyvät kyllä sellaisinaankin vaatteissa, mutta jos niitä kovin hypistellään tai sovitellaan päälle, niin lähtevät helposti irti.


Käytin myös sellaista kikkaa, että laitoin varmimpia tärppejä kunnolla esille houkuttimiksi. Nämä tuotteet lähtivätkin jo muutamissa tunneissa ostajien matkaan.

Kun alkoi näyttään siltä, että tietyt tuotteet jäävät myymättä, niin totesin että on aika laittaa alennus. Niinpä kävin toiseksi viimeisenä iltana laittamassa kirppispöytään lapun ”kaikki tuotteet -50 %”. Tämän avulla pääsin lopulta lähestulkoon kaikesta eroon :)  Ja muutenkin uskon, että alhainen hinnoittelu oli myynnin menestys ylipäätään. Ei kannata hinnoitella kirpputoritavaraa liian kalliiksi, kun ei ne sitten kenellekään kelpaa.


Tuotteita kulkeutuu välillä ihmisten matkassa pöydästä toiseen. Joko vahingossa tai sitten laiskuuttaan, kun eivät viitsikään viedä tavaroita sinne mistä ovat ne alun perin ottaneet. Senpä vuoksi onkin suositeltavaa, että kiertelee välillä läpi kaikki myyntipöydät ja tarkistaa, ettei omia tavaroita löydy niistä.

Myyntiin kannattaa laittaa vain puhdasta ja ehyttä tavaraa. Kukaan ei halua ostaa jo valmiiksi tunkkaisia tai likaisia vaatteita. Saati sitten rikkinäisiä.

Jos viet pöytääsi myytäväksi jotain arvokasta tavaraa on hyvin suotavaa ostaa tuotteeseen hälytysnappi. Ainakin Jyväskylän kirpputoreilla riittää noita pitkäkyntisiä rosmoja. Valitettavasti.

Ihanteellista myynnin kannalta on myös se, että jos voisi myydä syksy- ja talvivaatteita tähän aikaan vuodesta ja kevyemmät hepeneet sitten kesän mittaan. Ihan selvästi nytkin meni parhaiten kaupaksi talvisemmat vaatteet ja kengät. Toki tällaista lajittelua on harvemmin kenenkään mahdollisuutta tehdä ja mieluummin vie kaikki kerralla pois nurkista pyörimästä :)  

Semmoista tällä kertaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)