10. kesäkuuta 2013

Juhlatunnelmissa


“One is loved because one is loved.
No reason is needed for loving.”



Viikonloppuna juhlittiin kerrassaan ihania, hauskoja ja liikuttavia ystäväpariskuntamme häitä. Pappi sai kauniilla ja koskettavalla puheellaan koko juhlaväen pyyhkimään kyyneleitä, toiset sortuivat jopa kunnon nyyhkytyksiin. Niin kaunis oli puhe alttarilla :)  Myös morsiamen tuttavan lauluesitys Etta Jamesin koskettavasta At Last -biisistä sai yleisön uudestaan kyyneliin. Kerrassaan upea esitys!

Olin yksi kaasoista ja kaiken hössötyksen jälkeen on pakko myöntää, että v.ä.s.y.t.t.ä.ä. Mutta niin ihanat muistot jäi tuosta lauantaista, 8.6.2013, että sen avulla jaksaa ylittää nämäkin univelat. Jännitin viikkoja tulevaa maljapuhetta, joka yhdessä ystäväni kanssa pidettiin. Puhe meni kuitenkin oikein hyvin, vaikka olinkin huomaamattani rypistänyt lunttilapun ihan ruttuiseksi ja kämmenhiestä kosteaksi :D

Morsiuspari vihittiin Helsingin Tuomiokirkossa jonka jälkeen siirryttiin tassimaan häitä Käpylän kauniille puutaloalueelle, jossa juhlapaikkana toimi Käpylän työväentalo. Illan päätteeksi saimme vielä kuljetuksen jatkopaikalle Ravintolalaiva Wäiskiin, jossa bileet jatkuivat aina aamuyön pikkutunneille saakka. Tosin on pakko tunnustaa, että tämä vässähtänyt ja mummoutunut kaaso paineli miehensä rinnalla hotellille nukkumaan jo yhden aikaan :D

Majoitusta tarvitsevat häävieraat (seka tuore aviopari itse) yöpyivät Hotelli Katajanokalla, joka on rakennettu entisen Katajanokan vankilan tiloihin. Hotellissa oli mukavasti osattu säilyttää entisen vankilan tunnelmaa. Joku vitsailikin, että "olipas railakkaat juhlat, kun ilta päättyi vankilaan" :)

Häät olivat kaikkinensa todella onnistuneet! Koko juhla oli kaikkinensa jotenkin niin morsiusparin näköiset ja oloiset. Tunnelma oli välitön ja rento. Jopa lumoutunut.

Näissä tunnelmissa...
        ~ KaLine ~




Helsingin tuomiokirkko

Käpylän työväentaloa

ja lisää...

Ravintolalaiva Wäiski

Katajanokan Hotelli

2 kommenttia:

  1. Kiitos myös tämänkin kautta. "mysteerinen" morsiuspari, makeet juhlat ja tietty te ystävät, teitte juhlasta kyllä ikimuistettavan. :)

    Minä vielä täällä selaan kuvia viikonlopulta.. Niitä oli 'muutama' ja tässä kun kerkeen niin voisin teillekin laittaa jotain tulemaan, mikäli haluatte. :)

    VastaaPoista
  2. Juu, laita vain kuvia tulemaan, mikäli jaksat ja ehdit :) Itselläni kun ei ollut kameraa laisinkaan mukana, ja liekö olisin ehtinyt kuvatakaan vaikka se ois mukana ollutkin :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)