26. helmikuuta 2014

Ja kevät saapui...

Helmikuu ja ulkona näyttää siltä kuin olisi huhtikuu! Lumet hävisivät yhdessä viikonlopussa lähes kokonaan eikä järvelle ole enää mitään asiaa, ainakaan suksien kanssa. Voi nyyyh! Ehdin käydä vaivaiset kolme kertaa hiihtämässä tälle talvea. Harmittaa siksi, koska kyseessä on yksi lempi liikuntalajeistani. On toki kivaa, kun on jo niin keväistä, aurinko paistaa ja pajunkissat kukkii. Mutta jos tämmöstä pitää, niin tulisi sitten heti kerrasta kunnon kevät. If I may wish...

Muutaman vuoden takaa. Silloin oli hankikanto jäällä.

Viime viikonloppuna olin käymässä ystävien luona Siuntio-Helsinki akselilla. Samalla pääsin tutustumaan myös herttaiseen kummipoikaan, ja tällä kertaa ihan ajan kanssa. On siinä vain huikean suloinen miehen alku :)   Onko mitään niin aitoa naurua, kuin pienen vauvan heleä nauru!? :) 

Teki hyvää käydä vähän reissussa ja jutella ummet ja lammet ystävien kesken. Asiaa vaan on aina niin paljon, ettei meinaa päivät yhdessä viikonlopussa riittää. Kokkailtiin herkku "hotelliaamiaiset", käytiin kärryttelemässä kummipojan kera Siuntion kauniissa maalaismaisemissa, saunottiin,  katsottiin Suomen pronssipeli, syötiin ja taas syötiin... Rentouttava viikonloppu kaikkinensa. Harmi, etten tajunnut yhtään valokuvaa ottaa viikonlopusta.

Meillä on kotona riittänyt hauskaa seurattavaa kun kissa on niin innostunut noista pahvilaatikoista edelleen. Eilen eräs ystäväni ehdotti, että kokeilepas munakennoa, josko se yrittäisi siihenkin itsensä ängetä. Ja sehän yritti :D




Tännepä ei juuri nyt muuta ihmeellistä kuulu. Tallikeikat on olleet nyt vähän rauhallisempia, kun vuokrapollella on selkäjumi. Ihan väin kevyttä käppäilyä ja maastakäsittelyä ollaan käyty tekemässä. Eilen kävin juoksemassa rapiat kahdeksan kilometriä. Oli lähes kokonaan sulat pyörätiet ja tuoksui ihan keväälle; sulava lumi ja vieno savu. Tuli jotenkin ihan mieleen pääsiäinen pohjanmaalla.

Toissa viikolla neuloin pari pipoa, ystävän miehen tilauksesta. Ihan tuommoisia perusmalleja. Tummansininen oli väritoiveena. Tein varalta kaksin kappalein, hieman eri malleilla, jotta voisi niitä rauhassa sovitella ja valita sitten mieluisen. Kelpasikin hälle molemmat :)  


Toiseen laitoin kokeeksi pari nappia koristeeksi. Kehotin ottamaan ne irti, jos ei tykkääkään :)

Tänään on taloyhtiön hallituksen kokous. Täytyy käydä isännöitsijätoimistossa pyörähtämässä kesken työpäivän muutaman tunnin verran. Lupauduin tosiaan viime keväänä hallituksen jäseneksi ja nyt velvollisuudet kutsuu taas. Kävin yhtenä iltana läpi viime vuoden tilinpäätöstä sekä tämän vuoden talousarviota. Jotain ainakin meni oikein kun plussan puolelle jäätiin :)   Meillä on tosi kiva, 9 asunnon, pieni taloyhtiö. Kaikki tulevat aika hyvin juttuun keskenään ja talkoopäivätkin ovat olleet oikein hauskoja.


Itellan uusi innovaatio:  itse itsensä kuljettava paketti...

Mutta juu, tässäpä tämä kevät etenee. Huhtikuussa olisi tyttöjen kevätretki Riikaan ja toukokuussa lähdetään miehen sekä kavereiden kanssa Barcelonaan viideksi päiväksi. Lisäksi pitäisi ehtiä käymään kotona Kalajoella, sekä Jyväskylässä (!). Voi hitsi kuin oikein harmittaa, kuinka harvoin siellä tulee käytyä....entisessä rakkaassa kotikaupungissa, jossa kuitenkin monen monta kaveria asustaa. Harmittavan vähän on aikaa kyläilyyn nykyään.

Siitä tulikin mieleeni, että on tämä aika muuttanut tätä kyläilykulttuuriakin. Ennen vanhaan meidänkin perhe vain pakkautui autoon ja meni oven taakse kolkuttelemaan, että "hei, tultiin kaffille" :D   ei silloin juurikaan etukäteen sovittu mitään kyläilyjä. Ainakaan viikkoja / kuukausia aikaisemmin. Ja muutenkin tuntuu, että sitä kyläilyä oli silloin sukulaisten keskenkin huomattavasti enemmän kuin nykypäivänä. Nykyäänhän ne kuulumiset voi lukea vaikka Facebookista.... harmittavaa, mutta aika totta. Se on tätä nykypäivää. Silloin kavereillekin mentiin kylään ilman ennakkoon tehtäviä puhelinsoittoja. Tänä päivänä ei meinaa hetkeäkään selvitä, jos ei kännykkä ole jatkuvasti metrin etäisyydellä. Hmmm, voi näitä aikoja.

Mutta lätinät sikseen! Aurinkoista viikkoa kaikille! **

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)