Kokemus kaikkinensa oli ihan huikea! En voi muuta kuin suositella vastaavia kaikille, joita yhtään kiinnostaa tämmöset yhteisölliset liikuntahommat :) Tuollainen reilu viiskyt kilsaakin menee yllättävän helposti, kun on se muiden hiihtäjien tsemppaus ja tuki sekä tietysti huoltopisteet tasaisin väliajoin matkan varrella. Eli ultramatkoja ei suotta kannata pelätä, vaan rohkeasti vain yrittämään.
Minulla oli mukana repussa omiakin eväitä, mutta juurikaan en joutunut niihin turvautumaan, kun puolenvälin kohdalla Varpaisjärvellä oli tarjolla ihan ruokaakin laturetkeilijöille. Ja kun kyseessä ei ole mikään hiihtokilpailu, niin kaikki taistelevat lähinnä vain itseään vastaan ja aikaakin voi halutessaan käyttää tähän ihan ruhtinaallisesti. Itselläni meni tähän itse matkan tekoon trackerin mukaan 5 tuntia ja 40 minuuttia. Tästä on siis tauot otettu pois. Koko hommassa taisi mennä taukoineen noin 6 tuntia ja 30 minuuttia.
Keli oli jokseenkin haasteellinen. Jo aamulla mittari oli reilusti plussan puolella ja iltapäivällä meidät kohtasi vielä tihkusade. Se pehmensi ladut ja luistelubaanat todella raskaaksi hiihtää. Lunta oli silti vielä yllättävän paljon näillä laduilla. Yhdessä kohdassa meinasi vähän hirvittää, kun ensin tuli kyltti että "jyrkkä lasku" ja heti seuraava kyltti parin metrin päässä että "ladulla hiekkaa" :D Koittaa siinä sitten jarrutella ja saada sukset jotenkin kääntyilemään hiekkaisten kohtien ohitse...
Matkan varrelle osui joitakin todella pelottavia ja jyrkkiä alamäkiä. Voin rehellisesti myöntää, että muutamassa alamäessä oli pakko mennä sivuttain "portaittain", kun ei uskaltanut edes auraamalla mennä niitä. Nimittäin siitä auraamisesta ei ollut niissä mitään hyötyä. Niin jyrkkiä ja liukkaita oli ne mäet. Tämmöstä "pohojanmaan tyttöä" ainakin pelotti ihan vietävästi, kun ei ole kotikonnuilla totuttu tällaisiin laskuihin. Yhden jyrkän mäen päällä kaaduin jo pelkästä hämmennyksestä, että pitääkö mun ihan tosissaan tästä alas laskea? Siinä kun yritin itseeni keräillä ja könysin ylös, niin joku mies huikkasi että "kyykkyyn vain ja alas" ja sen saman tien se jo paineli muna-asennossa mun ohitse mäkeen. Suhahdus vain kävi, kun se viiletti kauas alarinteille.... ei naurattanut siinä kohtaa yhtään :D
 |
| kyllä ne kilometrit väheni, vaikka välillä meinasi epätoivokin iskeä... |
Yhden kerran kaaduin melkoisella rytinällä hankeen, kun vastaan tuli alamäki joka kaarsi jyrkästi oikealle. Mutkaan oli kertynyt kauhea määrä sohjoa eikä ollut mitään mahdollisuuksia saada enää siinä vauhdissa pidettyä suksia raitella. Lensin kaaressa sinne hankeen, niin että lunta lensi suuhun ja silmille ja pipokin valahti naamalle. Hetken aikaa piti siinä haukkoa henkeä ja miettiä, että onko kaikki paikat vielä ehjänä. Sääriluiden kohdalle sain kipeät ruhjeet, mutta mitään sen pysyvämpää ei onneksi muistoksi jäänyt :) En tiedä kuinka luotettava nuo Sports Trackerin mittarit on, mutta sen mukaan mun maksiminopeus on käväissyt jossain kohtaa yli 63 km/h:ssa!! :D Että ei ihme, jos välillä vähän alamäessä pelotti.
 |
| Karhut sai kyytiä |
Jaksamisesta sen verran, että ensimmäinen puolikas Varpaisjärvelle saakka meni oikein mukavasti ja hyvillä voimilla. Silloin vielä kelikin oli ihan siedettävä ja ladut paremmassa kunnossa. Mutta ruokatauon jälkeen kun jatkoin matkaa, niin alkoi vaikeampi pätkä. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vettä oli alkanut tauon aikana satamaan ja lämpötila oli noussut asteen tai pari. Muutaman kerran piti tsempata ihan ääneen itseäni, kun puskin jyrkkää ylämäkeä syke pilvissä ja verenmaku suussa. Välillä lauleskelin ääneen mm. "on tänään onnen päivä" ja muita yhtä repäiseviä lastenlauluja :D
Kun lopulta pääsin Tahkolle ja ylitin maaliviivan niin taisin sanoa järjestäjille vain, että "luojan kiitos" :) Siitä köpöttelin sitten autolle viemään kamat ja sitten Tahko Spa:han mehulle sekä saunomaan ja kylpemään (tämä kaikki kuului siihen osallistumismaksuun). Mies jäi vielä tekemään omaa "pientä" ekstralenkkiä Tahkon laduille. Hiihdettiin tuo laturetki kumpikin omia aikojaan, kun olen sen verran hitaampi, ettei mun luonto kestäis sitä että mies joutuu jokaisen mäen päällä mua odottelemaan. Ja varmasti tämä pätee toisinkin päin ;)
Laturetken ja kylpemisen jälkeen palkitsin itseni pizzalla, munkkipossulla, suolapähkinöillä ja kingsize Snickersillä. Kerrankin tuntui, että olen todella ansainnut ne.
Kiitos laturetken järjestäjille! Huikea tapahtuma ja hyvin järjestetty kaikkinensa. Mielestäni se on aika luxus-palvelua, että kun tulet tienylitykseen, niin kaksi heijastinliiviin pukeutunutta miestä lapioi autotielle lunta raiteeksi jotta pääset hiihtämään asfaltin yli suksia jalasta ottamatta ja yksi mies stoppaa tiellä menevät autoilijat kyltillä siksi aikaa. Aika upeeta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)