10. toukokuuta 2016

Kesää kohti

Voi miten upeilla keleillä meitä on hemmoteltu viime viikkoina! On ollut jopa hieman vaikea totutella pukeutumisen suhteen näin yllättäin lämmenneisiin päiviin. Shortsit tuli onneksi otettua viikonlopun lomamatkalle Vantaa-Siuntio-Helsinki akselille, kun kävin moikkaamassa ystäviäni, kummipoikaani sekä myös yhtä lempibändeistäni, Mumford & Sonsia.

Kirsikan kukkia Vantaan Rekolassa

Helatorstai mahdollisti pienimuotoisen kevätloman ja sainkin yhdistettyä samalle reissulle monta kivaa kohtaamista. Torstaina matkustin ensin junalla Tikkurilaan, jossa ystäväni oli minua vastassa. Vietimme oikein mukavan päivän jutellen ja jutellen. Välillä saunottiin ja grillattiin. Ja taas istuttiin terassilla ilta-auringon vielä lämmittäessä. Oli huikeaa huomata, kuinka helppoa meidän oli juutella aiheesta kuin aiheesta, vaikka edellisestä tapaamisestamme oli ehtinyt vierähtää jo viitisen vuotta. Seuraava tapaamisemme on jo sovittuna. Ihanaa. Nyt ei ehdi vuodet vieriä, vaan päästään jutun äärelle jo reilun kuukauden päästä kun ystäväni matkustaa Kuopioon.

Perjantaina ajettiin toisen ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa Vantaalta Siuntioon, jossa asustaa kummipoikani perheineen. Vietimme lähes koko päivän pihalla auringosta nauttien. Lapsetkin jaksoivat leikkiä useamman tunnin hiekkalaatikolla ja pihamaalla. Lauantaina siirryttiin sitten ystävien kanssa Siuntiosta Helsinkiin, jossa meillä oli varattuna hieno huone Klauk K -hotellista.

Sky Loft -huoneemme oli hulppea :)
Päiväämme mahtui syömistä, hieman shoppailua, terassi-skumpat ja paaaaljon naurua. Oli tosi kiva pitkästä aikaa nauttia kesäisestä Helsingistä ja sen tunnelmista! Illalla suuntasimme kohti Hartwall Arenaa ja menimme Mumford & Sons:n keikalle. Se kruunasi koko viikonlopun. Keikka vetosi syvästi tunteisiini... ihan liikutuin musiikin tuomasta voimasta.

Tämän miniloman voimin jaksaa kohti juhannusta, jolloin ajattelin pitää seuraavan kerran päivän tai pari ylimääräistä vapaata. Juhannuksena on luvassa myös seuraava kaverikokoontuminen vanhan kalajoki-porukamme kesken. Huikeeta!


Marcus etualalla  <3
Näkymiä Klaus K:n kattoterassilta




1 kommentti:

Kiitos kommentistasi :)