16. tammikuuta 2012

Uuden vuoden kujeet

Vuosi vaihtui ja toi tullessaan sen kauan odotetun talvenkin lumineen. Huomasin eilen myös ilokseni, että päivä on selvästi jo hieman pidentynyt. Kesää kohti siis mennään taas :)

Tälle vuodelle on tehtynä muutamia lupauksia, joita kohti yritän tavoitella. 

Sukset, NE sukset! Olen puhunut suksien hankinnasta jo niin pitkään, että lähipiirissä varmaan jo naureskellaan partoihin. Mutta nyt tilanne on se, että uutuuden karheat sukset tarvittavine tilpehööreineen saapuu minulle tämän viikon aikana. Eli todennäköisesti jo ensi viikonloppuna pääsen sivakoimaan Jyväsjärvelle. Ihanaa!


Ratsastus ja muu heppailu. Olen päättänyt, että tänä vuonna herätän uudelleen henkiin elämäni tärkeintä harrastusta ja että käyn ratsastamassa vähintään 10 kertaa, mielellään toki enemmänkin. Olemme kasanneet pienen kaveriporukan, Jyväskylän Ponicruiserit, jonka voimin käymme yhdessä hevostelemassa lähiseudun talleilla. Eilen viimeksi olimme ratsastustunnilla Uuraisilla. Tunnilla kävimme läpi istunnan ja ohjauksen perusjuttuja ja oli oikein hyvä tunti, vaikka maneesista huolimatta meinasimmekin jäätyä :D  Seuraavan ratsastuskeikka on suunnitteilla helmikuuksi.

Kuva viime talvelta, Jaanan polttareista

Kolmas ja ehkä yksi vaikeimmista uuden vuoden lupauksistani on laihduttaminen. Tarkoitus olisi karistaa viimeisen vuoden aikana kertyneet ylimääräiset kantamukset keskivartalosta pois :)  Sikäli tämän lupauksen toteuttaminenhan on todella helppoa, koska ainoa sääntö on "syö vähemmän, liiku enemmän". Mutta yllättävän vaikeaa sekin :D  Mitään liian totista hommaa en aio tästä projektista tehdä. Uskon, että jo pelkästään liikuntaa lisäämällä pääsen asettamaani tavoitteeseen. Sillä tiedän, että nämä ylimääräiset muutamat kilot ovat tulleet nimenomaan sen vuoksi, kun liikkuminen on jäänyt niin vähälle viime kuukausina. Tarkoitus on harrastaa liikuntaa vähintään 4-5 päivänä viikossa, jossain muodossa. Näitä muotoja ovat Elixia (kuntosali + jumpat), hiihto, juoksu, ratsastus, jooga sekä muu ulkoilu ja retkeily.  Tarkoitus on myös lisätä hyötyliikunnan määrää, eli ei enää bussilla työmatkoja, vaan "back to basic" ja pyörän selkään :)

Liikunnasta tulee hyvä mieli :)

Uuden vuoden lupaukseksi voisi toki luokitella myös sen, että yritän saada opinnot kasaan tämän vuoden aikana. Aika vähästä tuo valmistuminen on enää kiinni, mutta jotenkin se lopputyön aloittaminen on niin vaikeaa. Motivaatio pitäisi siis jostain löytää. Toivon mukaan Ylempi AMK -paperit on taskussa sitten viimeistään jouluksi 2012.

Pyrkimyksenä on myös itsensä toteuttaminen maalaten, neuloen, lukien, viisastuen, retkeillen ja lähipiiriä ja ympäristöä kunnioittaen ja rakastaen. Elämästä pitää tehdä hauska ja merkityksellinen. Seikkailu syntyy pienistä puroista, pienin askelin arkisessa elämässä. Näin uskon minä.

Onnekasta tätä vuotta siis kaikille ja tsemppiä elämän virtaan! Erityis tsemppi rakkaalle miehelleni, joka tänään aloittaa yhden elämänsä suurimmista seikkailusta Australian suunnalla ;)  Olet mielessäni, aina. Together we are Strong.

1 kommentti:

  1. Mä oon ny missannu ihan täysin ton lukijaksi liittymis kohdan... No parempi myöhään ku ei millonkaa!!!:) Aina mä oon kyl käyny tääl hiippaileen, koskaan en oo tajunnu kommenttia jättää. Mutta nyt "et pääse eroon must". :D
    Kivat suunnitelmat sul täl vuodel, zemiä. Mut mitkä kilot?????:o

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)