10. toukokuuta 2012

Turinoita, jonnin joutavia

Mitä lähemmäs kesää tullaan, sitä laiskemmaksi tämä meikäläisen blogikirjoittelu menee :D  Ei kai vain ole tapahtunut mitään erikoista viime aikoina, josta olisi viitsinyt kirjoitella.

Tuntuu siltä kuin kevät olisi vähän myöhässä. Ollaan pian jo toukokuun puolessa välissä ja edelleen on kovin harmaan näköistä. Luonto ei ole ihan vielä herännyt lehtivihreineen. Aamulenkillä käydessä tosin pystyi jo havaitsemaan kaikkia kivoja kesäjuttuja. Koivuihin oli ilmestynyt orastavia hiirenkorvia, ruoho on alkanut vihertämään ja ilmassa tuoksui semmonen kesäinen painostava "helle- ja ukkoskeli". Niin ja nähtiin ehkä maailman suloisin jäniksen poikanen!


Oispa jo kesä!!

Viikonloppuna olisi tarkoitus huristella pikku-fiiatilla kotikonnuille Kalajoen Pitkäsenkylälle porukoita, mummua ja kavereita moikkaan. Ai niin joo, onhan tässä tosiaan sen verran uutta tapahtunut viime aikoina, että meidänkin talouteen hommattiin auto (pieni, vihreä, Fiat Bravo -98, jonka hinta ei päätä huimannut)!! Kauhean henkisen taiston jälkeen annoimme periksi tässä asiassa ja luovuimme toistaiseksi "autottomuuden" periaatteestamme :D  Edelleen tosin pyritään siihen, että kaikki lyhyemmät matkat kuljetaan jalka- ja pyörävoimin. Kyllähän se auto tuo tietynlaista vapautta ja lisämahdollisuuksia kulkemiseen. Ei tarvitse aina miettiä kyytejä tai muita logistiikkaongelmia.

Tekemisen puutetta ei ole tiedossa alkukesäksi. Tehtävälistalla on muun muassa parvekkeen siivoaminen kesäkuntoon ja parvekekukkien istutus, kaappien ja varaston suursiivous ja kirpputorille menevien vaatteiden kerääminen, ikkunoiden pesu (on muuten likaiset!!), kasvimaan suunnittelua ja tarpeiden hankinta, kasvimaan möyhentäminen ja istutus, asunnon myymiseen ja uuden ostamiseen liittyviä pohdintoja, viimeisen koulukurssin suorittaminen loppuun....plaaaah! Lista ois varmaan loputon, joten parempi lopettaa ennen kuin alkaa ahdistaan :)


Piiparinen

Kesäloma alkaa juhannusviikolla ja olisi kauhea hinku lähteä jonnekin reissuun. Joko ihan Suomessa tai sitten jonnekin ulkomaille. Haaveissa on pyörinyt mm. patikointiretki Lapissa, autoilureissu Norjaan, löhö-rantaloma jossain välimerellä tai pyöräilyseikkailu Pohjois-Italian vuorilla. Saa nyt nähdä sitten, että toteutuuko näistä mikään...mutta haaveillahan aina saa :)

Mutta nyt siis ihan ensin viikonloppureissu Kalajoelle ja sitä seuraavana ois tiedossa "tyttöjen kokoontumisajot" Helsinki-Siuntio akselilla. Ensi viikolla tärähtää myös yksi vuosirengas mittariin, joten saa nähdä onko sitten jotain pientä juhlan tynkää luvassa. Ehkä ainakin kakkua ja lasi skumppaa.

Näissä tunnelmissa...

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi :)