13. syyskuuta 2013

Sunnuntaimaalarit

Apuva! Jännittää jo. Nimittäin sunnuntaina alkava taidekurssi. En ole piirtänyt tahi maalannut pitkään aikaan, joten inspiraatio on täysin hukassa.... Noh, ehkä ne ideat taas syttyy, kun saa ohjeistusta tekemiseen.

Kansalaisopiston sivuilla kuvataan kurssia seuraavin sanoin:
Maalataan omia aiheita, mm. maisemia, eläimiä, henkilökuvia omien luonnosten tai valokuvien pohjalta. Työskennellään öljy-, akryyli-, pastelli-, akvarelli tai sekatekniikoin. Sopii myös alopittelijoille. Omat maalaustarvikkeet mukaan. Tarvittaessa opettaja neuvoo materiaalihankinnoissa ensimmäisellä kerralla.
Ajattelin ottaa ensimmäisellä kerralla mukaan vain paperia ja kyniä hahmottelua varten. Ehkä vesivärit. Ei viitsi koko maalaustarvikearsenaalia raahata mukana. En tiedä, että saako välineitä jättää sinne säilytykseen väliviikkojen ajaksi.




Pakko siis varmaan huomenna vähän etsiä inspiraatiota kirjoista, lehdistä, musiikista tai luonnosta sunnuntaita varten. Kurssilta odotan lähinnä sitä, että oppisin käyttämään erilaisia maalaustekniikoita silleen ihan oikeasti, oikealla tavalla :D  Nyt se on ollut lähinnä sellaista töhertelyä ja kokeilemalla kokeiltua.

Onneksi on perjantai ja on luvattu lämmintä ja aurinkoista keliä. Vielä on kesää jäljellä, vai miten se meni... Vielä ehtisi sieni- tai marjametsällekin. Mutta siihen tarvitsis saaha sen inspiraation myös...njääh... ;)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)