Saan villasukat jalkaani ja kiirehdin kylppäriin. Kissa juoksee perässäni ja luikahtaa ovenraosta juuri ennen kuin ehdin laittaa sen kiinni. Se on aina mukana, kaikessa. Siinä se jatkaa vielä uniaan, kylppärin matolla. Välillä silmäluomeaan raottaen, ihan kuin tarkistaen, että olen vielä siinä. Välillä se saattaa hypähtää lavuaarin reunalle, vesihanaa hypnoottisesti tuijottaen; "avaa hana!". Sitten saankin odotella vuoroani tovin, kun se siinä lipittää suoraan vesihanasta, janoaan sammuttaen. Pyllistelee pää lavuaarissa ja häntä sojossa, tovin jos toisenkin.
Aamutoimet loppuun, vaatteet päälle, juoksuaskelin bussipysäkille, takaraivossa jyskyttää ajatus "oonko mä taas myöhässä". Keskustassa bussin vaihto, pahvikahvimuki Ärrältä. Torin mittari näyttää -4 astetta. Tuulenvire puhaltaa pohjoisesta tyhjää karkkipaperia vierittäen läpi mukulakivisen torin. Se hypähtää välillä ilmaan kuin leija. Katselen ihmetellen torikojujen myyjiä, kuinka he tarkenevat seistä koko päivän tässä kelissä? Rivistö omenoita ja ja muita loppusyksyn herkkuja lojuu laatikoittain kojujen edessä. Jotain lumen tapaista höttöä satelee taivaalta, palelee! Sormet kohmeessa rutistan kahvimukia, se lämmittää hieman. Kävelen vaihtobussiin, siellä on ihanan lämmintä. "Ehdin, kerrankin hyvissä ajoin!".
Säädän kännykän SuomiPopille; Jaajon & kumppaneiden ääni kajahtaa eetteeristä. Naurattaa. Onpa taas, tyhmät jutut. Bussikuski näyttää olevan vähemmän positiivinen, äkkäilee jotain pysäkiltä kyytiin nousevalle asiakkaalle. Harmittaa rouvan puolesta. Bussi kiihdyttää ja pysähtyy tasaisin väliajoin. Asiakkaita tulee ja menee.
Pysäkillä. Jään hetkeksi ihmettelemään tämän syksyn ehkä kauneinta auringonnousua. Taivaanranta on kuin tulessa! Punaisia, keltaisia, violetteja sävyjä. Kuin kerroksia horisontissa. Niin kaunista, että mumisen jotain ääneen. En saa silmiäni irti. Vedän syvään henkeä. Ilma on ihanan raikas.
Kohmeiset vaahteranlehdet rapisevat askelten alla kun tikkaan menemään pika-askelin tien yli työpaikan pihaan. Tehtaan pihassa on hiljaista. Tämä viikko on lomautusviikko, osalle meidän porukasta. Säästökuurilta ei selvitty mekään. Laman hammas on puraissut tännekin, vaikka tavaraa tuntuu lähtevän entiseen malliinsa. Kellokorttilaite piippaa tuttuun tapaansa, kun vilautan avainkorussa helisevää lätkää. Kello näyttää 8:12. Edessä 8 tuntia elämästäni taas tälle talolle. Nousen portaat ylös toimistoon. Moikkaan huomenet työkavereille, riisun ulkovaatteet, avaan työkoneen, siivoan pöydältä sotkuiset paperipinot. Joku huristelee paperisilppuria, jossain nauretaan. Tuuli humisee ukkosen lailla kattorakenteissa. Taitaa olla lauhtumaan päin. Myrskytuuli nousemassa.
Istun alas ja avaan työsähköpostin; "sinulla on 5 lukematonta viestiä". Hörppään loput haalenneesta kahvista. Ei maistu enää. Eikä kylmä kahvi kaunista. Huokaisen. Tästä se taas lähtee. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)