Maanantaina kun kävin tallilla oli vielä helteinen päivä. Lämpötila oli myöhään illallakin reilusti yli kahdenkymmenen. Silti ilmassa oli jo aistittavissa lähestyvä syksy; voimakas ja makea tuoksu, maasta huokuva kosteus ja pohjoisesta henkäilevä tuuli. Oi kesä, miksi olet niin kovin lyhyt. Tiistaina totesin jo miehelleni kun töiden jälkeen avasin oven terassille, että täällähän on jo ihan syksyn näköistä. Luonto tuntui yhtäkkiä kovin kulahtaneen väriseltä. Vehreyden voima tuntui kadonneen ruohosta ja koivujen lehdistä. Terassille oli jo varissut muutama kuivunut koivunlehti. Uimarannalta ei enää kantautunut lasten iloista huudahtelua. Auringonkukat kukkapenkissä yltävät jo vyötärölle.
Yötä vasten kun kävin nukkumaan ja suljin makuuhuoneen ikkunaa näin sen, syksyn ensimmäisen tähden. Se loisti kirkkaana muuten niin tumman puhuvaa taivasta vasten. Tunsin pienen haikeuden pistoksen sydämessäni. Jotain menetettyä, mutta jotain uutta ja raikastakin. Kesä, nähdään taas ensi kerran.
*****
*****
*****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)