 |
| Ratsastusreitin varrelta. "mäeltä" |
Aina ei vain ole hyvä päivä, ei ole hyvä olla. Ja en tiedä mikä siinä on, että kun jotain ikävää tapahtuu, niin se tuntuu repivän samalla kaikki muutkin haavat auki... ehkä se on tämä ikä tai jotain. Kunpa sitä osaisikin ajatella järki edellä, eikä aina tunteiden vietävänä. Olen aina ollut kovin tunteella elävä. Herkkä. Välillä tuntuu, että se tekee minusta liian haavoittuvaisen. Heikon.
Olen pohjimmiltani hyvin aurinkoinen persoona. Sen vuoksi kirjoitukseni (ja ulkoinen olemuksenikin) ovat yleensä hyvin positiivissävytteisiä. Mutta kun jotain ikävää on ilmoilla, se musertaa kuortani, enkä silloin jaksa loputtomiin esittää "positiivaria". Silloin on kai lupa olla myrtsinä, naama sillä kuuluisalla norsun-piip-lla ;D
Mutta kuten sanottua. Pää pois persiistä ja valoa kohti! Kyllä se tästä taas.
Sunnuntaina kävin mukavan maastolenkin vuokrahevosen kanssa. Sattui kohdalle oikein kaunis alkusyksyn ilta. Enää ei niin paljon ole paarmatkaan kiusana. Kävimme mutkan "mäellä", josta avautuu kaunis maisema yli metsien, aina Kallavedelle saakka.
Voi kuinka tykkäänkin tästä höppänästä suomenhevosruunasta. Olen onnekas, että löysin näin ihanan hoitohevosen. Siitä on tullut tässä vuoden mittaan hyvä ystävä minulle. Sen lempeässä luonteessa on jotain hirmuisen lämmintä ja ystävällistä; jotain joka antaa minulle voimaa. Sillä on toki ne omat jekkunsa, joilla se yrittää välillä koetella hermojani leikkimielisesti.
Ja onnekas olen myös sen suhteen, että hevosen omistaja (vuokranantaja) on ihan huippu tapaus! Hän on myös hirmuisen kiva ja tullaan hyvin juttuun. Kiitos kuuluu hänellekin, että olen saanut näin hyvän vauhdin comeback:ssani hevosharrastuksen pariin vuosien tauon jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)